*

Sydämellinen separatisti Kuiskauksia vapaudesta

Kaikki blogit puheenaiheesta Itsenäisyysjuhla

Itsenäisyysmies - Paavo Väyrynen

Paavo Väyrynen yllättää jälleen. Jo ennen kunnallisvaaleja 2017 Väyrystä kannustettiin ryhtymään presidentinvaaleihin ehdokkaaksi, sillä hän on ainoa, joka sanoo suoraan enemmistökansan mielipiteen todeksi kokeneena ulkopoliitikkona - Ei Natoon. Väyrynen ymmärtää mitä merkitsee olla idän ja lännen vedenjakajalla. Paavo on Suomen virkavuosiltaan toiseksi kokenein ulkopolitiikan ammattihoitaja - heti kansanedustaja Erkki Tuomiojan jälkeen.

Itsekäs valkoinen mies

100v Suomen kunniaksi  juhlarahan aihekin on pitänyt varastaa  köyhältä  Afrikalta.  Hukkuva lapsi välimerellä  kuuluu symbolina  ehdottomasti kunnioittamaan Afrikan ja Syyriankin tämänpäiväisiä sisällissotia.

Taas olemme ryöstämässä Afrikasta semmoista mikä ei meille kuulu.

 

Milloin juhlittiin ensimmäisen kerran Suomen itsenäistymistä?

Milloin juhlittiin ensimmäisen kerran Suomen itsenäistymistä?

Eduskunnan 6.12.1917 antaman deklaraation (sittemmin itsenäisyysjulistukseksi kutsutun) jälkeen ei välittömästi juhlittu.  Ensimmäiset juhlat pidettiin vasta tammikuussa 1918. 

Mutta kutka juhlivat, missä ja milloin?

*

Johdanto

Penseää Suomea yllytetään antamaan itsenäisyysjulistus

Itsenäisyyspäivän lipunnosto

Lähetin allaolevan ehdotuksen Suomi 100 toimikunnalle, Kilotaisto haasteen/facebook.fi nimissä. Ehdotus oli Juhlallisesta lipunnostosta itsenäisyyspäivänä 2017. Siellä kysyttiin arviota tapahtuman osallistuja määrästä. Pistin luvun joka on päälle viisi miljoonaa. En tiedä onko luku liian suuri, sen aika näyttää. 

Hyvää ”itsenäisyyspäivää” Suomalaiset

Hyvää  ”itsenäisyyspäivää” teille köyhät, kodittomat, perinnän uhrit  ja leipäjonoissa kulkijat. Uskokaa,  että  tulee vielä se itsenäisyyspäivä, jolloin voitte juhlia lämpöisessä ja turvallisessa kodissa vatsat kylläisinä tätä maamme tärkeintä juhlapäivää oikeassa oikeusvaltiossa.

Itsenäisyyden happikato 99

Nyt pyydetään nuorisolta uutta itsenäisyysjulistusta – ensi vuonna 2017 tulee 6. joulukuuta täyteen 100 vuotta edellisestä ~ http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611282200033338_uu.shtml - Tehtävä on monimuotoinen, sillä tämän päivän itsenäisyys on paljolti menetetty ja luovutettu Euroopan Unionille Brysseliin.

Suomi 100 - 95 rauhan ja kehityksen vuotta

Kuten jotkut tämän palstan lukijat ehkä huomasivatkin, HS julkaisi viime viikolla mielipidesivullaan kirjoitukseni, jossa käsittelin Suomen itsenäisyyden juhlintaa mm. näin:

Ensi vuosi on Suomen 100-vuotisjuhlavuosi. Sitä on jo pitkään valmisteltu virallisesti ja hieman epävirallisemminkin. Eläkeläisikään ehtineenä muistaa jo aika monet Suomen tasavuosijuhlat.

Mitä on jäänyt mieleen?

Itsenäisyyden raunioilla

Sain itsenäisyyspäivänä kunnian osallistua Vaasan kaupungin järjestämään itsenäisyyspäiväjuhlaan. Päällimmäisenä jäivät mieleen kuitenkin ajatukset siitä, miten kummalliselta ja omaan korvaan epäisänmaalliseltakin tuntui Maamme-laulun veisaaminen ruotsiksi. Jäin myös miettimään sitä, miten yhteiskunta todella epäonnistuu muualta tulleiden integroinnissa, kun suomen kieli ei vielä 11 vuodenkaan jälkeen taitu edes sellaiselta, joka kiitollisena haluaa antaa maalle takaisin kaiken saamansa ja yhdistää kansakuntia ja kulttuureita. 

 

--

Ei juhlita itsenäistä Suomea

Tänään on vaikeata juhlia Suomen itsenäisyyttä. Hyvää on se, että emme kuulu Neuvostoliittoon/Venäjään. Huonoa on se, että Suomen hallitus aiheuttaa kyvyttömyyden kautta hallaa Suomelle. Keskusta + Perussuomalaiset + Kokoomus on paras mahdollinen kokonaisuus Suomen kannalta. Ongelmallista on kuitenkin se, että nykyinen hallitus peruu lähes jokaisen järkevän tavoitteensa. Kauppojen ja muiden toimialojen aukiolojen vapautuminen on loistavaa. Sillä ei kuitenkaan pelasteta Suomea. Kansalaiset kuluttavat saman verran jatkossakin.

Itsenäisyyspäivän visa 2015

Itsenäisyyspäivän visa 2015

Näin Suomen itsenäisyyden 98. muistopäivän tietämissä juhlistamme tätä liputuspäivää visalla, jossa kysymme:

Kuka tasavaltamme presidenteistä on puhunut eräänä itsenäisyyspäivänä tähän tapaan. 

Vastaa spontaanisti!

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä