Sydämellinen separatisti Kuiskauksia vapaudesta

Kaikki blogit puheenaiheesta Fortum

Kiiski ja lohi

Tasavallan presidentti on jakanut meille runon, jossa kerrotaan pikkupojan onkeen tarttuneen kiiskenpoikasen muuttumisesta tarinoissa suuren suureksi loheksi.

Tarinat ovat mukavia, joten jatketaan.

Olipa kerran iso maa ja isossa maassa sen sotilasmahdin kannalta avainasemassa oleva yhtiö, joka halusi kerätä isännilleen rahaa rakentamalla ydinvoimaloita kaikkialle maailmaan. Länsimaat eivät moisia myllyjä halunneet ostaa, mutta oli sentään pienehkö naapurimaa, joka oli entisinä aikoina saatu sellaisia hankkimaan.

Fortumin sattumat ja valtion omistajaohjaus

Fortumille tuntuu sattuvan ja tapahtuvan paljon eivätkä ulkopuolisen silmin ratkaisut vaikuta vain liiketoimintalähtöisiltä kuten vakioselitys oudoillekin ratkaisuille tuntuu olevan. Minua mietityttää viimeisimmän kohun jälkeen yhä enemmän kuinka paljon yritys on valtion omistajaohjauksen työrukkanen, ja jopa mahdollisesti muiden omistajien edun vastaisesti.

Fortumin ei rakentanut tuulivoimaa - ostaa kapasiteetin Taalerilta

Kenen asia on tutkia valehteleeko Niinistö Fortumista?

Kaksi tutkivaa journalistia (Aamulehden Matti Mörttinen ja Lauri Nurmi) kertoo kirjassaan, että lähdesuojan ansiosta asioista perillä olevat lähteet uskalsivat kertoa Niinistön painostaneen Fortumin mukaan Hanhikiven ydinvoimahankkeeseen Venäjän Suomelle aiheuttamien uhkien torjumiseksi.

Valtionyhtiö Fortum jalostamaan sinilevästä bioenergiaa

 

Sinilevä on Suomen vesien ainoa myrkyllinen levä ja sitä on luonnostaan niin meressä kuin sisävesilläkin. Sinilevän terveydelliset haittavaikutukset aiheutuvat sen erittämistä myrkyllisistä aineista eli toksiineista.

Sinilevää onkin nyt loppukesästä riittänyt Suomen vesistöissä, kun lämmintä säätä on pidellyt viimeiset kolme kuukautta lähes yhtä soittoa, mikä on harvinaista Suomessa.

 

Vielä kerran Chempolisista - Intian kaupan yhtälö

Eilisen blogin yhteydessä tuli esille Chempolisin Intian kauppa, joten päätin ihmetellä muutamia itselleni avoimia kysymyksiä kaupasta ja yhtiön tulevaisuudesta. Samalla kun kauppa on toivottu ja epäilemättä tarpeellinen, kummastuttaa siinä tulevaisuuden kannalta muutama seikka. On hyvä ymmärtää, että käytännössä Fortum ja Chempolis eivät ole tässä myymässä tehdasta vaan menossa itse puoliksi omalla pääomalla rakentamaan sitä Intiaan ja tuotot tulevat vasta arvioidun 2020 tapahtuvan tehtaan valmistumisen jälkeen tuotannon myötä.

Tehtaan julkistettu rahoitus

M Deljagin pyytää anteeksi Fortumilta, ministeri Lintilältä, Supolta ja PM:ltä

Tunnettu Venäläinen ekonomisti Mihail Deljagin vastaa. 

Hän pyytää anteeksi Fortumilta, ministeri Lintilältä ja Suomen puolustusministeriltä ja Supon johtajalta - vetoaa virheeseen vuosien takaisessa artikkelissa, jota Suomi ja suomalaiset eivät ole oikaiseet.  Hän myös ilmoittaa, ettei ole koskaan ollut Vladimir Putinin tai muiden venäläisten presidenttien neuvonantaja.

*

"Valtion valvoma Fortum aikoo haastaa Mihail Delyaginin artikkelistaan"

Pääministeri Fortum-kohun selvittäjänä

Suomessa on ihmetelty viime päivinä venäläisen Rossijskaja Gazetan rajua hyökkäystä Fortumia ja sen suomalaista valtio-omistajaa vastaan, ja pääministeri on luvannut ottaa asian esille tulevan Venäjän-vierailunsa yhteydessä. On kuitenkin syitä, miksi juuri hän ei välttämättä ole paras henkilö ajamaan Suomen etua tuossa sotkussa.

Mihin hyökkäyksellä pyritään?

Mihail Deljagin - Putinin lähipiirin mies vai hieman etäisempi?

*

Päivän nimi näyttäisi olevan Mikhail Delyagin/Mihail Deljagin, (1968),

venäläinen näkyvä monitoimija, joka kirjoitti Venäjän virallisen lehden palstoilla tiukkaa tekstiä Fortumista ja sen hallinnosta.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005643344.html & https://www.hs.fi/talous/art-2000005643454.html

Suomalainen yritys Venäjällä uhkana

Aivan hiljattain oli uutinen Aspon menestyksestä Venäjällä. Nokian renkailla menee myös hyvin Venäjällä. Moni muu suomalainen yritys takoo voittaja siellä.  Fortum on menestynyt liian hyvin venäläisten näkökulmasta, mutta ei vain hyvin, vaan eräs artikkeli kertoo, että siitä on tullut turvallisuusuhka Venäjälle.  

 

Venäjä ajattelee ja toimii niin kuin luulee naapurinsa ajattelevan ja toimivan, hiukan vainoharhaisesti.  Piruuttaanko?  Mihin enää uskoa? 

 

Aprillipäivä? - "Fortum ei välttele veroja, eikä Irlanti ole veroparatiisi"

Iltalehti palveli eilen jälleen taas, kun se paljasti valtion enemmistöomisteisen Fortumin verokikkailut Belgiassa, Hollannissa ja Irlannissa.

Iltalehden paljastuksen mukaan Fortumin verotettava tulos Suomessa on suorastaan romahtanut reilussa kymmenessä vuodessa. 

Kun yhtiön verotettava tulo Suomessa oli vuonna 2005 vielä 615 miljoonaa euroa, oli se viime vuonna enää 75 miljoonaa euroa. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä