*

Sydämellinen separatisti Kuiskauksia vapaudesta

Sotaharjoitus

Ylittikö Jussi Niinistö valtuudet

Presidentti johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa. Nyt sotilasjohtoisessa ulko- ja tuvallisuuspolitiikassa Puolustusministeri on ollut aktiivinen EU:n ulkopuoliseen tahoon. Ylittikö Puolustusministeri toimivaltuudet ? 

Puolustusministeri Jussi Niinistö oikealla asialla

Suomessa on virinnyt halu järjestää kookas kansainvälinen sotaharjoitus. Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) on esitellyt ajatuksen Helsingissä Yhdysvaltain ja Ruotsin puolustusministereille sekä myös Tanskalle, Islannille ja Norjalle pohjoismaisen Nordefco-verkoston puitteissa.

Sotatorvet soi ?

Saksasta kuuluu kummia. Postinumerosta 8000 (EW Dorf Münterland) kuuluu kummia. Silminnäkijä kertoo nähneensä viikonloppuna kokonaiseen panssaripataljoonaan reissulla.

 

Varmasti sykähdyttävä näky, niin tai näin.

 

Koolla „harjoittelemassa“ oli panssaripataljoona 212, joka harjoittelee täydessä sotavarustuksessa marssia.

 

Ahlen/Augustdorf (gl) on odotettavissa liikennemuutoksia ja haittaa, kun joitain teitä suljetaan.

 

Ei mitään sotaa, kiitos.

Tänään on sitten kuitenkin alkanut sotaharjoitus ja maihinnousu Hangon vesillä, vaikka mitään tämän tapaista ei kai pitänyt voida tapahtua.

Esko Seppänen on kirjoittanut, että pitkä lista erilaisia koodinimiä on hyväksytty asianomaisessa eduskunnan valiokunnassa. Muodollisesti siis siellä on annettu tällekin harjoitukselle lupa ilman että päättäjät olisivat saaneet tietoa siitä, mitä päättivät.

Rauhaa perräänkuuluttamassa

Usa se nousi maihin ja yle aivanko ilouutisena selostaa? Siis maailman tallous perustuu sotateollisuutteen vai mitä aatteletta, että onkos meilä vaihtoehtoja senkhän takia.

Suomi pellaa sammaa sotaleikkiäko suurvallat eikä usa eikä venäjä tarkota itteään liikaa tuhota, mutta kiinat ja afrikat ko otama lukhuun ja niittenki lumedemokratiat yhtälö on vaikea. Pakolaisressukat on tämän sopan yhet uhrit ja peliväline.

Siunaama ittemmä ja toisemme ja uskoma jollaki salaperäisellä tavalla syntyvvään maailmanrauhhaan.

Iskander-harjoitus Leningradin sotilaspiirin alueella

Minä vaan sitä, että Venäjä on aloittanut sotaharjoitukset Leningradin sotilaspiirin alueella. Harjoituksissa testataan ohjusjoukkojen toimintaa Iskander-ohjuksilla. Nämä ko. ohjukset ovat luonteeltaan hyökkäyksellisiä ja ne voidaan tarvittaessa varustaa ydinkärjillä. Niiden toimintasäde on 500 km ja harjoituksissa niitä ammutaan kuvitteellisesti asetettuihin maaleihin.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/venajan_ohjusharjoitukset_lahella_suomen_rajaa-44838

"Kukkahattutädit" isänmaan puolustuksen rapauttajina

Helsingin Sanomien suosikkikolumnisti, entinen Vihreän Langan päätoimittaja Elina Grundström kirjoittaa (HS 9.6.) mm. näin: "Jos valtion pitää todella siirtää kymmenen miljardia euroa päivähoidosta, koulutuksesta ja sosiaaliturvasta hävittäjähankintoihin, Suomeen kohdistuu sotilaallinen uhka, jonka rinnalla millään muulla ei ole mitään väliä."

Minulla on oikeus tietää !

Pääministerin haastattelutunnilla radiossa pääministerimme ilmoitti, että kokoomuksen tavoite on 6 miljardin menosäästöt.  Kun katson Stubbin Ylen vaalikonevideota, niin hän vaatiinkin 3 miljardin säästöjä. Jo yksikin miljardi on hurja määrä rahaa. En voi ymmärtää että pääministeri esittää lähes samanaikaisesti näin hirveän erilaisia lukuja. Ja kukaan journalisti ei kyseenalaista pääministerin talouspoliittista pätevyyttä    eikä edes kysy miksi hän esittää tuollaisia lukuja tuosta vain??  Löperöä journalismia.

Putin, Venäjän nopeantoiminnan joukot ja Suomi

Putin, Venäjän nopeantoiminnan joukot ja Suomi

*

Venäjän presidentti Putinin poissaolo julkisuuden valokeilasta kului työntäyteisesti, se nähtiin heti maanantaista 16.3.2015 lähtien (tosin osittain jälkikäteen…):

Yhteiset sotaharjoitukset - ei kiitos

1970-luvulla Neuvostoliitto pyrki saamaan suuremman otteen maastamme. Sen kehityksen huippuna voidaan pitää vuonna 1978 tehtyä suullista ehdotusta yhteisistä sotaharjoituksista. Suomi oli puolueeton maa ja tätä uskottavuutta puolustusministeri Ustinov esityksellään oli heikentämässä. Senpä tähden Suomi ei voinut suostua ehdotukseen, koska maamme kansainvälinen asema olisi kaventuntunut. Myöhemmin selvisi, että tälle ehdotukselle ei ollut Neuvostoliiton ylimmän johdon tukea. 

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä