Sydämellinen separatisti Kuiskauksia vapaudesta

Kaikki blogit puheenaiheesta Peliteoria

Näillä keinoilla työn tehokkuus Suomessa romutetaan

2000-luvulla on omaksuttu tehokkuuden ja säästämisen nimissä useita hölmöjä käytäntöjä, jotka ovat romuttaneet yhteiskunnan kokonaistehokkuuden. Tässä muutamia esimerkkejä:

 

1.) Joka kerta tulee eri siivooja

Vakituisten kuntatyöntekijöiden vähentäminen kaikkialla on lisännyt henkilöstövuokrausta. Jostain kummallisesta syystä vuokrafirmat kierrättävät asiakkailla aina uusia työntekijöitä.

Suomen olisi aika ottaa epäreilut keinot käyttöön

Olisi täysin epäreilua, jos holtittomasti rahansa tuhlailleet ja pikavippejä ottaneet ihmiset saisivat kaiken anteeksi, eli valtio esimerkiksi ostaisi heidän velkansa pois perintäfirmoilta ja antaisi ne anteeksi.

Se olisi kohtuuttoman röyhkeää kaikkia niitä kohtaan, jotka ovat tarkkoja rahankäytöstään. Sitä kautta me kuitenkin voisimme nopeasti vähentää syrjäytymistä ja masennusta. Lisäksi tuhansien perheiden luottamus yhteiskuntaan paranisi, millä olisi valtaisan valoisat vaikutukset.

Ei sitten annettu Kreikan vetää meitä höplästä

Viimeiset viisi kuukautta ovat olleet tällaiselle omatoimiselle Euroopan talous- ja politiikkatoimittajalle varsin työntäyteistä aikaa. Suurimmasta työsarasta on vastannut luonnollisesti Kreikka ja sen hallitus. Olen hämmästyksekseni huomannut olevani suomenkielisessä mediassa niitä aniharvoja, jotka ovat kirjoittaneet niin sanottua vastavirtaa.

Avoin kirje liberaaleille

Elokuvassa Kaunis Mieli Russell Crowe näytteli John Forbes Nash Jr:ia, joka selitti ystävilleen baarissa, että olennaisen tärkeää että koko porukka ei yritä iskeä baarin kauneinta naista. Nash on peliteorian isä, ja hänellä on mielestäni paljon annettavaa suomalaiselle pienpuoluekentälle.

Pähkinänkuoressa anti on tämä: pelkillä marginaaliäänillä ei sisään voi päästä, ja jos jokin pienpuolue kahmii marginaaliäänet itselleen kohdentamalla kampanjansa niihin, jäävät kaikki rannalle. 2015 vaaleissa me kaikki halusimme baarin kauneimman naisen, ja siksi jäimme kylmäksi

Valtapolitiikan aakkoset

Kirjoitin aiemmin suurvaltapoliitikan aakkoset, jossa käsittelin suurvaltapolitiikkaa nimenomaan valtapolitiikan näkökulmasta. Koska edellinen blogini, Hirmuinen Venäjä, herätti poikkeuksellisen paljon keskustelua havaitsin, että valtapolitiikan ymmärrys on monien kohdalla hakusessa.

 

Vihreiden, RKP:n ja KD:n painoarvo hallituksessa kasvoi valtavasti

Vasemmistoliitto lähti hallituksesta, joten viidellä puolueella Katainen joutuu hallitustaivaltaan jatkamaan. Jotkut ovat spekuloineet, että Vasemmistoliiton lähtö olisi "oikeistolaistanut" hallitusta tai helpottanut sen toimintaa. Tosiasiassa kuitenkin Kokoomuksen ja SDP:n suhteellinen painoarvo on ennemminkin vähentynyt kuin lisääntynyt.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä