Sydämellinen separatisti Kuiskauksia vapaudesta

Kaikki blogit puheenaiheesta Juha Sipilän keskusta

Hakkuu- ja lihauskovaiset

Olen koko ikäni harrastanut keräilyä. Heinolan kirkonkylässä synnyintaloani ympäröivässä metsässä mustikat olivat helpoimmin ja varmimmin saatavia luonnon aarteita. Mäntymetsäisellä harjulla kasvoi aina mustikoita. Muistan kuinka siinä oli lapsena tuore mäntymetsä ja mustikoita oli runsaasti. Metsää harvennettiin ties kuinka monta kertaa: mustikoiden määrä toisinaan väheni, mutta palautui aina paikoitellen kohtuulliseksi.

Taksialalle korjausliike

Nykyinen toimiva ja luotettava taksiala romutettiin silmänräpäyksessä keskustalaisen tilapäispoliitikon toimesta. Tulevan maan hallituksen on korjattava se, mikä korjattavissa on. Tärkein asia on laittaa valvonnan mahdollisuudet ja resurssit kuntoon. 

Insinööri Sipilän uskomaton huijausyritys

Luin julkisoikeuden apulaisprofessorin ja valtiosääntöoikeuden dosentti Pauli Rautiaisen lausunnon. Kuka tahansa voi lukea sen, ja myös muut tänään julkaistut soteen liittyvät asiantuntjialausunnot. Harva tietysti viitsii moista vaivaa nähdä, joten lainaan tähän pätkän Rautiaisen tekstistä:

Siloposkinen Sipilä, toimen mies.

Kyllä monta porua on taas saanut lukea Sipilän "vaalitempusta". Taisi olla niin , että vain Soini uskoi Sipilän  tarkoittavan totta "tulos tai ulos puheillaan". 

Nyt  hätäilee etenkin oppositio ja taas aioitaan mennä perustuslakivaliokunnan puheille, tekikö Sipilä väärin lähtiessään.  No, ettekö jo osaa iloita,  ku "pahasta" päästiin,  niin paljon on monen sorttista panettelua  ollut neljän vuoden ajan.  Käsittämätöntä, ettei mitään hyvää sanottavaa ole löytynyt.

Toimen mies ei jää tuleen makamaan.

Sipilän ero on härski vaalitemppu

Pääministeri Sipilä jätti tänään hallituksen eropyynnön vedoten hallituksen sote-uudistuksen epäonnistumiseen, vaikka oikeasti kyse on Sipilän ja keskustan suosion laskusta.

 

Tällainen härski vaalitemppu maan pääministeriltä juuri ennen vaaleja ei kuulu länsimaiseen demokratiaan.

 

Vastaavaa ei ole ikinä nähty Suomen historiassa.

 

Keskusta ei olisi missään nimessä panikoinut näin, ellei sen gallup-kannatus olisi kovassa laskussa. Sipilä ei aja nyt Suomen etua, vaan keskustapuolueen etua.

 

Keskustan vaaliohjelma on "taikatemppu" verorahoilla

Äänestäjiä eivät ole puolueiden vaaliohjelmat juurikaan vaaleissa kiinnostaneet, eikä ole mikään ihme, niin harhaanjohtavia ne ovat. Ne ovat lähinnä katteettomia myyntiesitteitä. Niiden kanssa puolueet eivät ole köyhiä, eikä kipeitä.  Ei ole mikään ihme, jos äänestäjien äänestyskäyttäytymisessä protestiäänestäminen lisääntyy. Ei äänestetä ainakaan sitä vaihtoehtoa, joka viimeksi petti äänestäjät ja harhautti vaalilupauksillaan.

Asiapuheella vaiko hutunheitolla eduskuntavaaleihin?

Vuoden 2017 kuntavaaleissa odottelin saavani 10 ääntä. Sain mykistävän paljon ja vielä enemmän tuli Kokemäen kokeneille sekä uusille ehdokkaille. Seuraavana päivänä tajusin, että nyt on vastuun paikka. Alun kauhun jälkeen mielentilani muuttui kiitollisuudeksi äänestäjiäni ja Einari Grundströmiä kohtaan, joka oli saanut minut järkiini koskien ehdokkuutta.

Korjausliike

Kuulen ja luen tällä hetkellä runsaasti juttuja siitä, että perinteiset, isänmaalliset vasemmistolaiset harkitsevat vakavasti Seitsemän tähden liikkeen äänestämistä tulevissa eduskuntavaaleissa. Pidän kuulemastani. Tärkein peruste on kuulemma se, että vasemmisto on kaivautunut syvälle poteroihinsa eikä se kykene uskottavasti vastustamaan haittamaahanmuuttoa, mutta kuitenkaan oikealle ei haluta äänestää. Näin itsekin olen poliittista tilannetta Suomessa lukenut ja haluan omalta osaltani osoittaa poliittista johtajuutta ja tarjota vaihtoehdon.

Sberbankin Esko Ahon outo hyökkäys Helsingin Sanomia vastaan

Helsingin Sanomien toimittaja kirjoitti viikonloppuna tärkeän ja monipuolisen jutun Esko Ahosta ja hänen roolistaan venäläisen Sberbankin hallituksessa. Sber­bank on sekä Eu­roo­pan uni­o­nin et­tä Yh­dys­val­tain aset­ta­mi­en pa­kot­tei­den koh­tee­na. Aho on toimittajan mukaan painostanut jutun hyllyttämiseen ja toimittajan mukaan esittänyt uhkaavia vihjailuja. Aho syyttää Hesaria mielikuvajournalismista.

https://twitter.com/svuorikoski/status/1069312916489453568

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä