Sydämellinen separatisti Kuiskauksia vapaudesta

Voisiko olla niin?

  • Voisiko olla niin?

Voisko sittenkin olla niin, että lapsuus on itseisarvo? Siis, että lapsuus itsessään on arvokasta ja että lapsen tehtävä ei ole valmistautua kapitalistisen tuotankoneiston rattaaksi, vaan lapset tehtävä onkin olla lapsi?

Voisiko olla niin, että preesens on tärkeämpi kuin futuuri? Voisiko juuri nyt olla lapselle se tärkein ajanhetki? Onko kuitenkin hulluutta rakentaan koko elämänsä huomiselle, jota ei ehkä koskaan tule ja joka ei kuitenkaan ole sitä mitä sinä odotat?

Voisiko olla niin, että onnellinen lapsi, joka saa olla lapsi, kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi ja että se lapsi, joka opetetaan kilpailemaan pienestä saakka oravanpyörän superoravaksi muodostuukin narsistiseseksi, sadistiseksi ja yhteiskuntakelvottomaksi aikuiseksi?

Voisiko sittenkin olla niin, että meidän koko koulujärjestelmämme on ennenkaikkea vain kone, joka pyörii omillaan, joka syö lapsia ja sylkee ulos elämänhalunsa menettäneitä zombeja, järjestelmä, jonka ainoa todellinen oikeutus on väkivaltakoneisto, joka seisoo sen takana ja joka pakottaa lapset lusimaan järjestelmän kiduksissa vain pakon ja väkivallan uhalla?

Voisiko kuitenkin olla niin, että elämässä kaikki arvokas on ihan jotain muuta kuin ”tuottavaa” – ja jopa niin, että tämä pyrkimys tuottavuuteen on juuri se nimenomainen asia, joka imee elämänhalun ja -voiman niin lapsista kuin aikuisistakin, kunnes he nahistuvat emotionaalisiksi rusinoiksi, joiden ainoa tahto tässä maailmassa on vain jatkaa niitä rutiineja, jotka ovat riistäneet heiltä heidän ihmisyytensä?

Voisiko olla niin?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

On tärkeämpää asettaa oikeita kysymyksiä, oikeita vastauksia ei kuitenkaan aina saa.

Olet kuitenkin kysymysten kanssa jo asian ytimessä, vaikket vastauksia saisikaan?

Tasapainoinen harmoninen ihminen, lapsi tai aikuinen on vähän kuin vaihdelaatikko, toimii, vapaalla, edes/taakse, hitaasti, nopeasti ja kaikkea siltä väliltä? Omaehtoisesti.

Susanna Kaukinen

Kysymysten asettaminen on tosi tärkeää. Nykyinen koulujärjestelmä toimii niin, että se ehkäisee juuri kykyä kyseenalaistaa asioita ja kysyä riittävän suuria kysymyksiä. Samoin työelämä. Suurin osa ihmisistä sekä koulussa että töissä vastaa vain erittäin pieniin kysymyksiin ja silloin jää suuri kuva näkemättä ja ne puitteet, joissa toimitaan korjaamatta palvelemaan yhteistä hyvää.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Paradoksaalista on kun kyseenalaistaa tai on sopeutumaton asetettuihin raameihin onkin jotakin tavoittelemisen arvoista.

Niin on se kyllä nähty, että esim. työelämässä välttämätöntä uusiutumista parhaiten edistävät kyseenalaistajat.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #4

Kaikilla organisaatioilla on tapana muuttua ajan mittaa vankiloiksi ja hautakammioiksi, jotka balsamoi kulttuuria, jonka reaalimaailman perusteet ovat kadonneet ympäriltä. Tämä on totta pienistä yhteisöistä ylös valtioihin ja korporaatioihin asti - tietenkin useammin sitä epädynaamisempi yhteisö on - mitä suurempi se on.

Eräässä aiemmassa työpaikassani eräs työtoveri sanoi 15 palveluvuoden jälkeen, että tämä paikka on kuin Neuvostoliitto. Oikeassa monelta osin ikävästi oli. En onneksi enää ole siellä ja olen löytänyt itselleni työpaikan ja tehtävän, jossa voin toimia riittävällä vapaudella voidakseni hyvin.

Mua on pitkään pelottanut se tosiasia, että ehkä on niin, että Suomi voi mennä valtiona vain huonompaan suuntaan sitä mukaan kun ikävuosia tulee lisää, ellei keksitä tapaa rikkoa sitä muottia ja uraa, johon valtapolitiikka organisaatioissa johtaa.

Suora demokratia voisi olla väline, jolla ummehtuneisuutta pölytetään.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #6

On vain lähdettävä kehittämään rohkeasti uutta, vanhat joutavat hokemat eivät enää kelpaa mihinkään. Kyseenalaistamista tarvitaan, siinä missä tarvitaan tuulettamista ja pölynpyyhintää.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #7

Näin se vaan menee. Kolikon toinen puoli on se, että jos uudistetaan uudistamisen vuoksi eikä sen takia, että oikeasti on saavutettavissa hyötyjä, voidaan myös haitata varsinaista työtä melko paljon.

Henkilökohtaisesti uskon, että asiantuntijat osaavat työnsä parhaiten ja heille tulee tarjota riittävää tukea, jotta he voivat antaa parhaansa.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #9

Kuinka oikeassa oletkaan!

Käytännön tilanteissa vedetään lisäksi aikaisemmin kehitettyjä ja ulkomaisia organisaatioteorioita kehiin, vain huomatakseen, että mentiin ojasta allikkoon.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #11

Yks asia minkä mä oon huomannu omalta kohdalta on se, että jos asetelma on sellainen että tekemistä on enemmän kuin tekijöitä ja/tai aikataulu on tarpeeksi tiukka, mikään prosessi ei pelasta tilannetta. Silloin on tärkeintä tehdä vaan prioriteettijärjestyksessä asioita ja unohtaa kaikki muu.

Tiedän ettei kaikki näe asiaa näin, mutta näin mä oon kokenut ja nähnyt, että miten tilanteista selvitään. Toinen asia mikä on vaikeasti hallittavassa tilanteessa tärkeää on se, että kaikilla on vapaata tietä edessä, ettei kellään seiso tumput.

Monesti tulee se fiilis, että koetetaan ratkaista tilanteita muuttamalla käytäntöjä, joiden ongelmat on jossain ihan muualla kuten just aikataulu/resurssi puolella, eikä ne ole ratkeavia sillä allokaatiolla mitä on. Tällöin musta usein yksinkertaiset ratkaisut ja/tai asiantuntijoiden oma arviointikyky on paras tapa siihen miten edetään ja hommia voi vaan hidastaa ottamalla ne "haltuun".

Tästä tosiaan tosin tiedän olevan kahta täysin erilaista koulukuntaa, itse edustan tätä "tehkää tilaa tekijöille" -koulua.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #15

Joo siis työntekijöitä pitää arvostaa ja ei työ maailmasta lopu. Mutta hyvistä työntekijöistä on pula!

Kyllä Suomessa oppia voi hakea kansainvälisiltä areenoilta ja kehittää niitä oppeja kotimaan olosuhteisiin sopivaksi tai kehittää puhtaasti kotimaisin voimin työnteon malleja ja oppimismalleja kouluille. Luovuuden korostaminen ja kehittäminen antaa lapselle paremman sopeutumiskeinon pärjätä kehittymisessä aikuisuutta kohti ja ehkä myös selviytymiskeinoja pärjätä työelämässä.

Tässä vaan ei ole oikein onnistuttu.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #21

No siinä ei kauheasti auta tuo koululaitos, joka edelleen on ihan liian taylorilaisen mallin mukainen. Tyypillinen organisaatio, joka on balsamoinut menneen maailman mallit ja nyt aiheuttaa tuhoa toiminnallaan.

Tietenkin asenteen laajemminkin on mitä on.

Nimenomaan on tuolla tavalla, että mitä juostavammaksi lapsen mieli muodostuu, sitä paremmin hän kykenee toimimaan vaihtelevissa tilanteissa. Jos lapsesta kasvatetaan vasara, kaikki ongelmat näyttävät aikuisena nauloilta.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #22

Vaihtoehtoisia pedagogisia menetelmiä voi toki tutkia ja soveltaa opetuksessa, Maria Montessori etc.

Onhan se toki järkyttävää kun lapsen luontainen lahjakkuus ja luovuus systemaattisesti tuhotaan koululaitoksen toimesta. Kun näin tehdään, mitä muuta voi odottaa kun tätä nykyään valtoimenaan vellovaa lahjattomuutta ja työttömyyttä, mitä olemme parasta aikaa todistamassa kotimaan kamaralla.

Näin synkkää kuvaa ei ole toki tapanani antaa etenkään koululaitoksesta, eikä varsinkaa rankasti yleistäen. Mutta olisiko tässä kuitenkin totuuden siementä?

Menestys PISA -tutkimuksissa antaa vääränlaista luottamusta opetuksen tasosta? Opetuksen tasoa pitää mitata toisilla mittareilla, työttömyys, menestyminen urheilussa, tieteissä, taiteissa, teollisuuden kilpailukyky etc.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #25

Mä en itse oikein luota tuohon mittaamiseen, kun siihen liittyy niin paljon ongelmia. Lähes aina mitataan jotain ihan hölmöä, sitten ihmiset tekee mitä tarvitsee että mittarit saadaan tappiin ja ollaan luota ties minkälaisia dysfunktioita mittaamisen seurauksena.

Sen takia itse tartun mittaamiseen vain äärimmäisen pakon edessä, eräs mitä olen käyttänyt on mm. sairaspoissaolot, koska niistä näkee stressiä, jota ei osata kommunikoida, mutta joka kuitenkin heikentää immuniteettia ja aiheuttaa poissaoloja.

Omat kokemukseni ovat, että tekemällä oppii. En koskaan ole ollut erityisen hyvä oppilaitoksissa, vaikka toki kyllä monessa mielessä ihan hyvä. Olen kuitenkin pärjännyt paljon paremmin aina kun jotain ruvetaa oikeasti tekemään, eikä tehdä jotain näennäisasioita kuten päntätä tenttiin.

Tentistä saatan saada minkä vaan arvosanan riippuen monestakin syystä, mutta kun tekemään ruvetaan niin harvapa toivoisi, etten olisi tiimissä mukana. Sen verran aikaansaava kun olen, mikä nyt varmaan siitäkin ilmenee, että olen tänne usariin 150 blogia vuoteen kirjoittanut ja kommentteja olen kirjoittanut varmasti useita tuhansia.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #26

Tuossa tiimityöskentelyssä on paljon hyvää, tiimissä on mahdollisuus oppimiseen, tiimi innostaa jäseniä yrittämään ja parantamaan tulosta, tiimi tasoittaa jäsentensä suoritustasoa, heikommin edistyvät saavat tukea toisilta ja voivat parantaa omaa suoriutumistaan oppimalla toisilta jne.

Tiimityöskentelyyn on opittava, eli pätee edelleen minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.

Onhan siinä sitä mestari kisälli oppipoika -ajatusta, varmaan tiimissä pitää olla sopivasti kokemusta ja oppilaita.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #27

Mun mielestä tiimejä voi olla aika erilaisia. Se on aina hyvä tilanne, jos on kokeneita ja kokemattomia samassa porukassa, koska se kehittää kaikkia sitä kautta, että kokeneet joutuvat formalisoimaan osaamisensa sellaiseen muotoon, että voivat sitä jakaa ja toisaalta kokemattomat voivat tietenkin kehittyä nopeammin, kun on hyvä opettaja (tähän liittyy lähikehityksen alueen käsite).

Toisaalta jos tiimissä on enimmäkseen todella kokeneita tekijöitä, voi tiimin suorituskyky muodostua poikkeukselliseksi - ja siinäkin - oikeastaan melkein aina kun tehdään jotain yhdessä tapahtuu kanssaoppimista, ihmiset oppivat toisiltaa aina jotain.

Ja joo, tiimi käytännössä jossain mielessä harrastaa sellaista hiljaista ääneensanomatonta kontrollia, joka pitää yllä aikaansaamista. Ehkä ihmisille yhteistyö on melko luontaista, eikä moniakaan asioita tarvitse sanoa ääneen, ne vain tapahtuvat, kun asioita tehdään - mm. se, että ei ole kenellekään tiimissä kivaa, jos joku ei tee hommiaan.

Huonoja puolia tiimeissä on se, että mitä enemmän porukkaa, sitä enemmän aikaa menee tiedon jakamiseen. Toisaalta jaettu tieto on yhteisön etu, koska sillon se ei ole niin riippuvainen yksilöistä, mutta toisaalta erikoisosaajat ovat aina tarpeellisia ja nostavat tehokkuutta huomattavasti (tästä tosin ollaan eri mieltä).

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #29

Luulisin, että ihmisillä on luontaista taipumusta kuulua joihinkin tiimeihin. Toisilla saattaa olla taipumusta erikoistumiseen tai yksin puurtamiseen, ja mikäli tiimien annetaan vapaasti muotoutua, suljetaan helposti myös joitakin tiimin ulkopuolelle. Kaikenlaista tapahtuu kun asiat riistäytyvä käsistä.

Työpaikoilla tiimien ymmärretään tuovan enemmän positiivisia asioita, ei vähin ole oppiminen ja että huolehditaan heikommin suorittavista, annetaan mahdollisuus kehittyä ja oppia.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #31

Työpaikalla on luonnotonta se, että useimmiten ollaan pakotettuja toimimaan tiimeissä, joita ei voi valita. Vapaassa järjestymisessä ihmiset itse valitsevat tiiminsä ja täten dynamiikat toimii enemmin tai myöhemmin.

Tosin, esim. Valve noudattaa tätä jälkimmäistä mallia työpaikallakin.

Toisaalta, jos tiimillä ei ole mitään tulosvastuuta, se voi haitata toimintaa. En tarkoita tällä alkuunkaan mitään piiskaamista, vaan yksinkertaisesti sitä, että jonkinlainen päämäärä tarvitaan, joka oikeuttaa tiimin olemassaolon.

Ehkä ainoa hyvä puoli kapitalismissa on se, että se tuottaa jonkinlaisen pakon siihen, että jotain saadaan aikaan. Valitettavasti käytännössä pakko on niin suurta, että ihmiset hyvin usein voi valtavan pahoin, kun aikataulu ja työmäärä on täysin yhteensovittamaton - ja aivan erityisesti yhteensovittamaton sen kanssa - että ihmiset voisivat tehdä työnsä niin hyvin, että siitä voisi jollakin tavalla olla ylpeä. Tämä erittäin klassillisesti johtaa n.s. työstä vieraantumiseen, kun se ei ollenkaan palvele yksilön omia itseksitulemisen tarpeita.

Minä elän edelleen siinä uskossa, että motivaatio on kaiken alku ja juuri. Ihminen oppii ollessaan motivoitunut ja on aikaansaava, kun motivaatio on kunnossa. Motivaation fundamentteinä pidän edelleen tätä kolmiyhteyttä: 1) autonomia 2) mahdollisuus oppia 3) riittävä paine.

Autonomia nimenomaan mahdollistaa itseksitulemisen tekemisen kautta, mahdollisuus oppia uutta on aina osa luovaa prosessia ja se riittävä paine ylläkuvaamallani tavalla tarkoittaa tavoitteen tuottamaa koherenssia, suuntaa, ei kärsimystä mahdottoman alla.

Mielenkiintoinen aspekti on mahdollisuus tiimityössä lähteä pois tai kieltäytyä. Vapaaehtoistyössä tai -projektissa voi aina heittää hanskat naulaan tai perustaa uuden tiimin, töissä tätä mahdollisuutta tavallisesti ei ole.

Toisaalta useimmiten on täysi illuusio, että ihmiset tekevät mitä heille sanotaan. Tämä illuusio on lähinnä olemassa sen tähden, että ne ihmiset jotka haluavat asettua toisten herroiksi voivat kokea itsensä tärkeiksi, koska jos totuus olisi kaikkien nähtävillä tältä osin, auktoriteetti menettäisi merkityksenä, koska usein kontrolli on lopulta melko näennäistä - nykyisin useimmiten edes asiantuntijuus ei riitä siihen, että kontrollia voitaisiin tehokkaasti käyttää.

Tavallaan se on kontrolliyhteiskunnan ja taylorilaisuuden työkalustoa ja maailma on jo siirtymässä eteenpäin.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #32

Itseohjautuva työryhmä saattaisi olla moneen työelämän kysymykseen ratkaisu. Itseohjautuvat ryhmät, en tiedä mikä on oikea termi, mutta idea näissä tietenkin on se, että ulkopuolista kontrollia ei tarvita.

Muuten kyllä sen paineen pitää jostakin tulla, mieluummin ulkopuolelta, helposti itse kuitenkin protestoin kaikkea ulkopuolelta asetettua määräistä mittaa. Toiset haluavat taas kontrolloida kaikkea ja mieluummin itse, ongelma sekin. Minusta pitää luottaa tiimin tai ryhmän omaan suoritukseen, sen paineen aikaansaaminen on ongelmallista.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #33

Joo, mä oon samaa mieltä. Useissa tilanteissa sitä painetta on aivan tarpeeksi ja tiimi lähinnä tarvitsee tukea. Itseohjautuvissa tiimeissä on paljon potentiaalia, mutta ne vaatii ihmisiä, jotka on aidosti autonomisia eikä tottelevaiseksi ehdollistettuja. Se oma-aloitteisuus on välttämätöntä.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #34

Mitäpä tuohon lisäämään. Toivottavasti niitä oma-aloitteisia ja omilla aivoilla ajattelemaan oppineita on päässyt koulujärjestelmän läpi vahingossa kulkeutumaan.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #35

Just luin lehdestä (Fakta), että X-sukupolvi aika lailla enemmän tulee arvopohjalta työelämään, mutta on vielä jossain määrin porkkanalla ohjattavissa. Y-sukupolvi hyvin heikosti ja artikkelissa pohdittiin miten sieltä saadaan esimiehiä, kun "Y-sukupolven edustajat mielummin YT-neuvotteluissa istuvat pöydän toisella puolella kuin antavat potkuja".

Kuulemma Y-sukupolvi purnaa työläisten oloista tehtaissa ja sen sellaista. Tiettävästi hankalaa porukkaa, kun kysyvät "vääriä" kysymyksiä.

Saapa nähdä. Mä oon perdes kai X-sukupolvee nipin napin, mutta selkeesti mun asenteet on vahvasti Y:tä.

Näin se varmasti on kaikissa eri sukupolvissa, et sikäli nää ny on aika huuhaata nää XYZ-käsitteistöt, mutta jos ne jotain kertoo laajemmin asenteista, ehkä niille jotain käyttöä voi olla.

Mene tiedä.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #36

Kiitos vinkistä! Artikkeli on merkittävä ja sitä tulisi luetuttaa suomalaisissa yrityksissä ja alan oppilaitoksissa.

Suuremmat yritykset valitsevat ja kouluttavat itse esimiehet ja johtajat. Näin se varmasti on ja y-sukupolvi tuo mukanaan uudet asenteet. Muutos on selvästi parempaan suuntaan! "Y-sukupolvea kiinnostavat lisäksi yrityksen arvot ja yhteiskuntavastuu, kuten olosuhteet tehtailla."

Jukka Mäkinen

Lapsi elää tässä ja nyt. Onneksi ei ymmärrä tulevaisutta. Ainakaan nuo pienimmät, eikä se kiinnosta vähän isompiakaan.
Se että pitää edes kysellä onko lapsen tehtävä jotain muuta kuin olla lapsi osoitta vahvaa indoktrinointia totalitarismiin. Onneksi blogisti on heräämässä ruusunpunaisesta unestaan.
Toisaalta mitäs siellä pahoinvointi-Suomessa valittamaan, sehän on todistetusti maailman paras maa. Kahdella kielellä vielä, omalla ja pakotetulla.

Susanna Kaukinen

Tää nyt on vaan kirjoitettu kysymysmuotoon, eiköhän se mun mielipide sieltä kuitenkin ihan selvänä läpi tule.

Jukka Mäkinen

Tekstistä saa vaan käsityken ikään kuin se olisi vasta juolahtanut mieleen.
Aikaisemmin ei olii kiireiltä ehtinyt.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #20

Sanoisin, että se tuli taas mieleen. Kyllähän mä tätä mieltä olen ollut jo hyvän aikaa. Teksti tuli, joten julkaisin sen. Koulutus- ja kasvatuskriittisiä tekstejä olen kirjoittanut aika monta muutakin.

Ihana kirja, muuten => http://www.atenakustannus.fi/kirjat/kirja/401

Käyttäjän Micco kuva
Micco Juvonen

Voisi. Nykyisen maailman vaatimukset vievät lapsilta sen tärkeän synnynnäisen kyvyn elää tässä hetkessä. Sitten aikuisena käydään elämäntapaohjaajalla ja kursseilla, jotka yrittävät huonolla menestyksellä palauttaa sen kyvyn takaisin…

Susanna Kaukinen

Niinpä! Montako kertaa olenkaan kuullut tuon, että pysähdy, hengitä, ole tässä ja nyt. Tuota ei tarvitsisi varmaankaan toistella, ellei kaiken aikaa ajettaisi toiseen suuntaan.

Ei silti, tarvitaan sitä pitkän aikavälinkin ajattelua. Myöskään sitä ei juuri harrasteta.

Käyttäjän HenriKarjalainen kuva
Henri Karjalainen

Minusta ihmisen elämä on tärkeää kaikissa elämän vaiheissa eikä ihmisten kokemusten merkitystä pitäisi vähätellä iän tai muun seikan perusteella. Eli samaa mieltä pääpiirteittäin.

Vallitsevassa arvomaailmassa minusta usein sosiaalisuudella tarkoitetaan pikemminkin anti-sosiaalisuutta, kykyä hyödyntää ihmisiä. Erityisesti kaupallisella alalla ilmenee minusta sellaista laskelmoitua ajattelua, jossa ihmiset lakkaavat olemasta ihmisiä ja muuttuvat kuluttajiksi. Vuorovaikutuksessaan ympäristön kanssa ihminen on alisteinen järjestelmälle, joka pyrkii pyhittämään moraalittoman itsekkyyden. Ovatko ihmisten ilmeet naamioita, jotka laitetaan päälle jos työ sitä vaatii? Kuuluuko niin tehdä? Moni on tainnut liian halvalla luopua omasta itsestään.

Susanna Kaukinen

Joo, niin on. Eipä tuohon juuri muuta voi lisätä. Prioriteetit on hukassa.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Ei ole mitään itseisarvoja. Lapsuuden tehtävä on mukauttaa ihminen siihen ympäristöön, missä on. Mukauttaa pärjäämään siinä. Se on se ihmisen erityisyys. Kyky mukautua mihin tahansa. Kyky erikoistua.

Nykyinen individualismi taas lähtee siitä, että ympäristö on muokattava riittävän pehmeäksi, ettei ihmisen tarvitsisi mukautua mihinkään, vaan voisi olla vapaasti...

Niin mitä? Vähemmän ihminen?

Enemmän vaihtoehtoja. Enemmän erikoistumista. Nyt opiskelemme pärjäämään kokeissa ja testeissä.

Sadismista en tiedä, mutta narsistisen lapsesta saa kasvatettua kuulema joko mitätöimällä täysin tai sitten nostamalla jalustalle. Olemalla emotionaalisesti etäinen. Narsismi on eräänlainen jämähtänyt tila ihmisen kehityksessä. Se, kun ei ole tarvinnut/voinut kehittyä pidemmälle. Persoona jää kesken, sitä ei juuri ole, joten se kaikki on pelkkää näytelmää.

Ongelma nykyään taitaa olla se, että kuluttaja on parhaimmillaan narsisti. Narsismi ruokkii kulutuskulttuuria. Kun ihmiset lakkaavat peilaamasta itseään niiden asioiden läpi, joita omistavat ja ihmisten kautta, joita tuntevat, panevat tai halveksivat, on vaikeampi myydä statusta.

You are not the car you drive. You are not the contents of your wallet. You are not your fucking khakis...

Susanna Kaukinen

Mun mielestä oikeisto tulee perinteisesti siitä näkökulmasta, että jokainen pärjätköön omillaan ja sopeutukoon ympäristöön tai kuolkoon pois. Vasemmisto taas perinteisesti lähtee muuttamaan ympäristöä siihen suuntaan, missä väki voi pärjätä.

En ole noin nihilistien kuin sinä niiden arvojen suhteen. Olen siis tässä enemmän vasemmalla.

Noin muuten lienemme samoilla linjoilla.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Teit niin tai näin, aina siitä seuraa kärsimystä. Minusta se on jonkinlainen harha, pyrkimys jonkinlaiseen aikalaistulkintaiseen käsitykseen hyvästä tekee siitä kärsimyksestä jotenkin parempaa.

Se on alaspäin kaartuva spiraali se muokkaus. Ihminen on ympäristönsä tuote. Mitä särmättömämpi ja haasteettomampi se ympäristö on, sitä avuttomampi ihmisestä "kasvaa". Se on myös mahtavin hallintakeino ikinä: Tee keskimääräisestä ihmisestä riippuvainen, "kasvata" hänestä pois kaikki kyky haastaa tai uhata sinua. Manipuloi arvot, ohjelmoi sosiaaliset säännöt ja lopulta sinulla on jotakin, mille voit tehdä mitä tahansa, eikä siitä seuraa mitään.

Kaikkea ei vain voi saada.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #28

Niin, mun mielestä asia ei ole noin mustavalkoinen. Tottakai hyvän kasvamisen lopputulos on itsenäinen yksilö, jolla on oma vahva tahto. En vaan näe, että liian kova ympäristö tuottaa tällaisen ihmisen, paitsi poikkeustapauksessa. Liian kova ympäristö raaistaa väärällä tavalla ja tuottaa yhteisöjä hajottavia yksilöitä.

Eli olen samaa mieltä kanssasi siitä, että ympäristön pitää olla riittävän vaativa, jotta ihminen joutuu sopivassa määrin kamppailemaan itsensä kanssa kasvaakseen vahvemmaksi, mutta tässä on selkeästi määrätty alue, joka on optimaalinen.

Siis, tavallaan pitää pysyä sellaisella haastealueella, joka ei passivoi, joka tarjoaa tarpeeksi haasteita, mutta toisaalta myös tarjoaa sellaisen tuen, etteivät haasteet ole liian suuria ja murskaa ihimistä, litistä oppijaa.

Mä olen edelleen jossain siellä, että hyve on se, missä yksilön ja yhteisön hyvä kohtaa. Nyky-yhteiskunnassa tällä alueella ei juuri olla, vaan yksilöt keskittyvät vain omaan hyväänsä ja yhteisö hajoaa tämän seurauksena.

On muistettava, että ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin ja me emme koskaan tule pääsemään tätä pakoon. Yksilötason liiallinen glorifiointi on yksinkertaisesti - lopulta - epäbiologista. Me olisimme kuolleet pois tältä planeetalta moneen kertaan ilman toisiamme.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Älä kierrä vain Kaliforniaa, vaan mene suoraan Brysseliin, johon sinut valitaan.

Susanna Kaukinen

Olishan se oikeus ja kohtuus, että se kravattiparvi sais vastaansa sinne jonkun, joka puhuu ne suohon kerta toisensa jälkeen.

Toimituksen poiminnat