Sydämellinen separatisti Kuiskauksia vapaudesta

Kulttuurikapitalistiset ennakkoluulot ja homojen adoptio-oikeus

  • Kulttuurikapitalistiset ennakkoluulot ja homojen adoptio-oikeus
  • Kulttuurikapitalistiset ennakkoluulot ja homojen adoptio-oikeus
  • Kulttuurikapitalistiset ennakkoluulot ja homojen adoptio-oikeus
  • Kulttuurikapitalistiset ennakkoluulot ja homojen adoptio-oikeus
  • Kulttuurikapitalistiset ennakkoluulot ja homojen adoptio-oikeus

Herran vuonna 2014 on jälleen peruskoulu laiminlyönyt tehtävänsä. Kuten aiemmin kirjoitin, ihmiset ovat selvästi täysin kadoksissa sen suhteen minkälainen parisuhteenmuodostus ja seksuaalisuus on homo sapiens - kädelliselle luonnonmukainen.

Edelleen on epäselvyyttä vastaavasti siitä, sopiiko homot tai lesbot lasten vanhemmiksi, vaikka on ilmeistä, että LGBTI - vähemmistöjen edustajat ovat toimineet vuosituhansien aikana ja toimivat edelleen näissä rooleissa joko yhteisön tukemana tai siitä huolimatta.

Kokoomuksen Kolehmainen pohtii peilineuroneja ja vaikka tavallaan sympatiseeraan miehen tulokulmaa asiaan, hänhän pyrkii lähestymään asiaa - aivan oikein - biologian tulokulmasta, voin silti todeta, että asian selvittäminen ei ollut kovinkaan suuren työn takana.

Kirjoitin startpage-hakukoneeseen sanat: gay parents children ja painoin hakunappulaa. Ensimmäisenä vastauksena oli Wikipedian artikkeli LGBT parenting, jonka toisessa kappaleessa yksioikoisesti todettiin laajojen tutkimusten todistavan sen, että vanhempien sukupuolella tai parisuhdemuodolla ei ole mitään vaikutuksia lasten hyvinvointiin.

Tieteellinen johtopäätös asiasta siis on, ettei homoisien vanhemmuuden vastustamiseen ole mitään muita perusteita kuin ennakkoluuloihin pohjautuvia.

Ottamatta varsinaisesti kantaa siihen mitkä johtopäätökset tieteellisistä tutkimuksista ja niiden tuloksista tulisi vetää, totean, että Suomen peruskoululaitos on jälleen epäonnistunut tehtävässään, koska ennakkoluulot ovat yhteiskunnassamme niin laajalti läsnä.

 

 

Toistaiseksi havaitsemistani asioista vähintään seuraavat tulisi korjata perusopetuksen opintosuunnitelman osalta pikimmiten:

  • kouluissa pitäisi opettaa puhetaitoa, koska se on ainoa tapa suojata kansaa propagandalta ja politrukkien seireenilaululta
  • kouluissa tulisi opettaa laajemmin biologiaa ja sen opetukseen tulisi sisällyttää ihmisen seksuaalisuuden ja parinmuodostuksen osalta historiallis-biologis-kultturaalinen aines, koska nykyiset harhaluulot aiheuttavat laajamittaista kärsimystä yhteiskunnassamme
  • tulisi varmistaa, että vanhemmuuden ja kasvatuksen opettaminen lisättäisin opetusohjelmaan ja sen osalta tehtäisiin selväksi tieteellisen maailmankuvan mukaisten tutkimusten johtopäätökset kuitenkaan pakottamatta ketään mihinkään suuntaan

 

 

Koululaitos on muutenkin retuperällä ja kaipaa täysremonttia, josta testamenttina on se tosiasia, että tässä maassa 1400 lasta on huostaanotettuina sen tähden, että heillä on ongelmia kouluissa, ei kotona.

Koulun tehtävä ei ole iskostaa (indoktrinoida) vallitsevan yhteiskunnan harha- ja ennakkoluuloja lapsiinsa vaan sen sijaan opettaa lapsille maailman asiat tieteellisen maailmankuvan lähtökohdista ja jättää johtopäätösten tekeminen tulevaisuuden toivoille itselleen.

Koululaitoksen tehtävä ei myöskään ole kuormittaa sisäisillä ongelmillaan vanhempia, vaan sen sijaan yhteiskunnan on kyettävä hoitamaan koululaitoksen kehittäminen ja resursointi omatoimisesti.

Sikäli kun näitä tavoitteita ei voida nykyrakenteisella koulumallilla saavuttaa, on pohdittava koululaitoksen täysremonttia välittömästi kun oikeisto on saatu pois vallasta.

 

 

Oikeiston vallassaolleessa on mahdotonta tehdä uudistuksia, koska kuten me kaikki muistamme, Kokoomus on aina vastustanut ja edelleenkin kaikessa hiljaisuudessa kaikista puheistaan huolimatta vastustaa kansansivistystyötä ja julkista koululaitosta.

Oikeistolaisia ei pitäisi päästä edes lähelle koko koulutus- ja kasvatusjärjestelmää sen tähden, että heidän tavoitteissaan on nimenomaan vallitsevien harha- ja ennakkoluulojen levittäminen laajemman kansan keskuuteen omistavan luokan etuoikeuksien oikeuttamiseksi ja niiden ylisukupolviseksi jatkamiseksi.

Oikeiston tekemä yliopistouudistus on aiheuttanut verratonta suuttumusta yliopistopiireissä ja niiden ulkopuolella, kun koulutus- ja kasvatusjärjestelmään täysin sopimaton tulosohjaus on tungettu alas maamme koulutetuimpien opettajien kurkuista.

Yliopistojen uudistaminen ja alistaminen pelkästään omistavan luokan työvoiman tuottamisen välineeksi on väkivaltaa paitsi näitä laitoksia, myös väkivaltaa kansansivistystä kohtaan ja kapitalistisen luokkayhteiskunnan vahvistamista ja täten rakenteellisen luokkaväkivallan muoto.

Yhteenvetona edellisestä joudutaan toteamaan, että oikeiston Midaksen käsi muuttaa yhteiskunnassa ja sen koulutus- ja kasvatusjärjestelmässä kaiken kullaksi omistavalle luokalle, johon se koskee.

 

 

Kolikon kääntöpuolena se alistaa kaiken ymmärryksen, viisauden, tieteellisyyden ja yhteisöllisyyden omien etujensa ylikansalliseen palvelukseen ja pyrkii täydellisesti hävittämään kaiken sen, joka liennyttäisi ristiriitoja kansalaisten välillä ja tuottaisi tiedon ja sydämen viisautta kansaan, jonka yhtenäisyys voi vain keskinäisen solidaarisuuden pohjalle rakentua.

Niinpä tuomitsenkin jyrkimmin koko oikeistolaisen poliittisen siiven ja sen rakentaman yhteiskuntamuodon paitsi vihamieliseksi vähemmistöjä kohtaan myös kansan enemmistön ensisijaiseksi viholliseksi ja omalta osaltani kehotan koko Suomen kansaa toimimaan sydämestään yhteisen kansan kaikkinaisen hyvän puolesta ja äänestämään täst'edes, aina ja ikuisesti, oikeiston ihmisvihamielistä agendaa vastaa.

 

 

Epäselvyyksien hälventämiseksi lisään, että yhteisen kansan yhteisen hyvän edistämiseksi on kartettava myös n.s. kulttuurikapitalistien äänestämistä, joita mm. Perussuomalaiset edustaa.

Kyseisen puolueen maailmankuvaa parhaiten kuvaa kansallisen hajaannuksen lietsominen oikeistolaisten kulttuuriennakkoluulojen iskostamiseksi kansaan, jonka oikea hyvinvointi ja todellinen etu on saavutettavissa juurikin päinvastaisin toimin, yhteistoiminnan ja keskinäisen solidaarisuuden lähtökohdasta katsomatta sen paremmin kanssasuomalaisen ihonväriä, sukupuolta, uskontoa kuin seksuaalista luontoakaan.

 

Tuomitsen siis osaltani täysin koko kulttuurikapitalistisen hankkeen ja sen mädän kosketuksen meidän yhteiskuntamme tärkeimpään osaan, eli kasvatus- ja koulutusjärjestelmään ja toivonkin näiden ylikansallisen omistavan luokan etuja ajavien tahojen pikaisesti tuhoutuvan siihen rakenteelliseen väkivaltaan, jolla he kansansivistystä vastaan rikkovat ja jota käyttäen he rikkovat ihmisyyttä vastaan niin kansamme enemmistöjen kuin vähemistöjenkin osalta.

 

Hyvät suomalaiset, niin enemmistöjen kuin vähemmistöjen riveistä, pyydän teitä kantamaan vastuunne äänestyspäivänä sen osalta, että meidän kansamme lapset saisivat kasvatus- ja koulutusjärjestelmässämme täst'edes mahdollisuuden oppia pois vallitsevien ennakko- ja harhaluulojen vankilasta ja sekä oikeuden että todellisen arkisen mahdollisuuden tieteellisen maailmankuvan ja tieteellisen tutkimuksen suoman tietämyksen kohtaamiseksi ja niiden ajatusten välineiden tukemiseksi, joilla kyetä hyvän sydämensivistyksen ja tieteellisen päättelytavan välinein johtopäätöksiä tämän maailman asioista vetämään.

 

Mikään tuota vähempi meille ei voi riittää, sillä me olemme tulevaisuuden velkaa lapsillemme.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (52 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Olisiko teidän siellä IPU:ssa mahdollista tämän esityksen pohjalta muodostaa IPU:n koulutuspoliittinen ohjelma?

Olisihan se todellakin hyödyllistä, että laajemmaltikin voitaisiin paremmin tietää, mitä asioita IPU ajaa.

Itse luulin vielä muutama kuukausi sitten, että IPU on 1980-luvulle jämähtänyt porukka, mutta seurattuani viimeaikoina keskustelua täällä Puheenvuorossa, olen tullut toisiin ajatuksiin. IPU taitaakin olla radikaali puolue.

Jos johtopäätökseni pitää paikkaansa, täytyisi tämä radikalismi näkyä myös IPU:n ohjelmissa. Tämä jo äänestäjien kuluttajansuojan tähden.

Susanna Kaukinen

Tämä on henkilökohtainen kannanottoni opetuksen tieteellisyyden puolustamiseksi ja kansan harhaanjohtamista vastaan. Sikäli kun puolueella on koulutuspoliittinen ohjelma, en ole ollut sitä laatimassa.

Puolueena IPU ei edusta paluuta taaksepäin, vaan sen sijaan järjenkäyttöä ja toimivien toimintatapojen käyttöönottoa riippumatta siitä milloin ne ovat olleet muodissa tai eivät.

Susanna Kaukinen

Muista että IPU on kansanrintamapuolue ja että minä edustan sen vasenta laitaa.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Haluatko muuten kieltää lailla oikeistopuolueet?

Susanna Kaukinen

Kannatan suoraa demokratiaa. Nähnet ristiriidan tuon ehdotuksesi ja tämän lähtökohdan välillä. Voin sen sijaan toivoa ja kehottaa väkeä välttämään itseään vastaan toimimisen äänestämällä itselleen vihamielistä tahoa.

EDIT: Olen myös mielestäni tehnyt toistuvasti selväksi, että olen valmis tekemään yhteistyötä kaikkien muiden kanssa kuin oikeiston. Näkemykseni siitä, että oikeisto tulisi saada pois vallasta ei voi tulla yllätyksenä sen paremmin kuin senkään, etten tahdo oikeiston peukaloivan koulujärjestelmää, jota he lähtökohtaisesti vastustavat.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Olen samaa mieltä itse pääasiasta, mutta en malta olla ihmettelemättä, että pitääkö se kapitalismi-sana tunkea ihan jokaiseen asiaan, joka on väärin tai jota vastustaa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Tuosta kapitalismi sanasta olen samaa mieltä. Kapitalisti ovat Susannalle ilmeisesti vastustajien synonyymi.

Mielestäni kapitalistitkin tukevat homoliittolakia, koska he haluavat orjuuttaa ihmiset riistettäviksi yksilöinä ilman perheen suojaa.

Orjuuden aikaanhan orjien mahdollisuudet muodstaa oma perhe oli hyvin rajoitetuttu. Ns. kapitalistit ja vasemmistolaiset ovat tässä asiassa samalla puolella. Rahan ja vallan alttarille uhrataan avioliittokin.

Susanna Kaukinen

Ei suinkaan. Vastustan lähtökohtaisesti vallan keskittämistä ja hierarkioita, koska nuo molemmat ovat osoittautuneet viimeisen viiden tuhannen vuoden aikana lähinnä murhetta ja surua tuottaviksi rakenteiksi.

Se, että kapitalismi keskittää ensin talousvallan ja täten luo hierarkiat ja sittemmin johtaa poliittisen vallan ostamiseen ja talouspoliittisen vallan keskittymiseen on ongelman ytimessä.

Vastustan kapitalismia, *koska* se johtaa Neuvostoliitto-tyyppiseen sentralismiin, jossa raha ja valta on yksissä käsissä.

...

Olen samaa mieltä siitä, että oikeisto kannattaa ihmisoikeuksia vain sen takia, että se tuottaa lisää työvoimaa markkinoille, joita voidaan kilpailuttaa muuta työväkeä vastaan. Oikeisto kannattaa myös ihmisoikeuksia saadakseen vasemmisto askartelemaan toissijaisissa toimissa taloupolitiikan sijaan.

Oikeisto sen sijaan ei kannata ihmisoikeuksia aidosti, johon selkeä esitys on tämä: "Kun autan köyhiä, he kutsuvat minua pyhimykseksi. Kun kysyn, miksi köyhät ovat köyhiä, he sanovat, että olen kommunisti."

Eli: oikeistolaiset kannattavat ihmisoikeuksia vain siihen asti kuin se hyödyttää ja tukee luokkayhteiskuntaa ja luokkayhteiskunnasta johtuvaa ihmisoikeuksien riistämistä.

Täten onkin täysin paradoksaalinen ajatus, että oikeistolaisuus voisi toimia emansipatorisena voimana.

Sen sijaan oikeistolaiset koettavat liennyttää yhteiskunnan ristiriitoja myönnytyksillä vähemmistöille, joissa on suuri radikalisoitumispotentiaali sen vuoksi, että heidät on tallottu luokkayhteiskunnan pohjalle.

...

Haluan muuten huomauttaa, etten vastusta kenenkään avioliittoa. En vain pidä sitä luonnonmukaisena nykymuodossaan. Samalla tavalla kuin joku saattaa pitää vegetarismia luonnottomana, mutta sinänsä ihan mahdollisena elämäntapavalintana minä pidän nykytyyppistä avioliittoa luonnottomana, mutta hyväksyn sen toki elämäntapavalintana väelle, joka sillä tavalla haluaa elää.

Olen sillä tavalla näet melkolailla suvaitsevainen. En tahdo puuttua ihmisten elämään, mutta toki sanon, kun se mielestäni omituiselta sen vuoksi vaikuttaa, että kultturaaliset ennakkoluulot ovat päässeet niin suureen valtaan.

Luulen, että jos kuvittelet, että olen jollakin tapaa vastustajasi, elät pitkälti tältä osin väärinkäsityksessä, koska omasta näkökulmastani asia on sillä tapaa, että vain punamulta-kansanrintama voi tämän maan kansan pelastaa ja näen niin, että erimielisyyksistämme huolimatta meidän on käytävä yhteisrintamaa oikeistoa vastaan, joka on jo aiheuttanut kansantaloudellemme ja kansamme sivistykselle monella tapaa täysin peruuttamatonta vahinkoa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #12

Näen vasemmistolaisuuden ja modernin kapitalismin yhtäläisinä perheen sortajina. Molemmat pyrkivät omilla tahoillaan totalitarismiin. Totalitarismin ensimmäinen tavoite on erottaa ihmiset toisistaan.

Itse kannatan itsenäisiä kansallisvaltioita, jotka voisivat vappaasti muodostaa sitten keskenään konfederaatioita, jos niin tahtovat. Kansallisvaltioit omaisivat vapauden päättää itse valtion ja elinkeinoelämän suhteista oman valtionsa puitteissa, maassa maan tavalla. Olen siis konfedraatti.

Oma vakaumukseni on, että heteroseksuualinen ydinperhe on valtion perusta.

Tietenkin politiikassa olen valmis yhteistyöhön lähes kenen vallitsevaa lainsäädäntöä noudattavien kanssa tahansa. Politiikassa ei ole moraalia vaan lakeja ja niiden muuttamista.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #29

Mielenkiintoista. Olemme siis pitkälti samaa mieltä, mutta sinä olet ottanut kiinteäksi lähtökohdaksi erään historiallisen ajanjakson perhemallin ja minä pidän sitä vain eräänä mahdollisena tapana järjestää asioita ja tunnustan avoimesti siihen liittyvät ongelmat.

Jotenkin koen, että sinulla on tuolla kohdin jonkinlainen epäjatkuvuuskohta, mutta minkäpä minä sille voin. Toivon kuitenkin, ettet pakota näkemyksiäsi tältä osin ihmisten niskaan, jotka eivät omiasi jaa.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La

Toisaalta samaa mieltä, että voisi olla jokin muukin sana. Jos vaan jostain löytyy.:/ Kapitalismi nyt kuvaa ajan henkeä.

Susanna Kaukinen

Jos luet Nina nuo pari muuta vastustani havainnet, että kapitalismista puhumista on mahdotonta välttää, ellei haluta sortua näpertelemään sen oireiden parantamiseksi sen sijaan että koettaisimme parantaa sairauden, josta oireet johtuvat.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La Vastaus kommenttiin #13

Juuh, tiedän kyllä että ajan mukainen pääomien kertyminen harvoille on vaikuttanut moneen. Sen takia se kapitalismi sopii tähän aikaan.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #20

Tilanne on mielestäni vakavampi ja olen sitä mieltä että Proudhonin huudahdus: "Omaisuus on varkautta!" pitää ikävästi paikkansa maailmassa, jossa 1% on rohmunnut itselleen kapitalismin ja korporativismin keinoin 47% kaikesta maailman omaisuudesta.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La Vastaus kommenttiin #21

Juu ei tähän yhtäkkiä uutta sanaa voida keksiä.:) Jos ei sitten oteta käyttöön ihan perinteisiä adjektiiveja kuten ahneus.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #24

Ahneus ei oikein toimi, koska kapitalismi ei ole ahneutta. Se on järjestelmä, joka pakottaa ahneuteen ja palkitsee siitä. Tämä on eri asia kuin ahneus itse.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Ehdotuksia: konservatismi, korporatismi, syndikalismi.

Tosin, olen kyllä miettinyt myös, että kapitalismille pitäisi keksiä jokin muu termi kuvaamaan vapautta ja yksilön oikeuksia. Voluntarismi ja libertarismi voisivat toimia paremmin. Kapitalismi kun se tuntuu aika monen (esim. Kaukisen) mielestä tarkoittavan nykyjärjestelmää. Kapitalismiahan tämä nykyinen touhu ei missään tapauksessa ole, vaikka siinä joitain kapitalisisia piireitä onkin siinä mielessä, että ihmiset saavat pitää osan rahoistaan itse ja tietyillä ehdoilla hallita omaa elämäänsä ja osaa omaisuudestaan.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #14

Jani hyvä, kuten ymmärtänet, en mitenkään näe, että vapaudet tai yksilön oikeudet voivat toteutua nykytilanteessa, jossa koko maailma on vaipumassa Neuvostoliittomaisen harvainvallan ikeeseen.

Ymmärrän osaltani kyllä miten voidaan ajatella ja oikein pohditaankin, että väen omatoimisuudesta tulee yhteisöjen rakentamisen luonnollisesti ponnistaa. Tähän jotenkin tuolle voluntarismi-sanalle löydän paikan.

Libertarismi on jo tuhopoltettu käsitteenä, koska se tarkoittaa samanaikaisesti sekä anarkokapitalismia puheissa että korporatismia (kapitalistinen fasismi) käytännön toimien tasolla.

Mielestäni, toisin kuin sinä tulkitset, nykyinen järjestelmä on luonnollinen jälkikapitalistinen järjestelmä, jossa kapitalismin aluksi alkuun saattama vapaus vahvimmille alkaa supistua yhä keskittyneemmäksi vallaksi ja hallinnaksi hävyttömimpien käsiin.

...

Vakava harmi on se, että markkintalous itsessään aiheuttaa vakavaa pääomien keskittymistä jopa rahattomissa järjestelmissä. Tästä löytyy hyvä teksti täältä:

Terveisiä kapitalismista: sinua on kusetettu:
=> http://susannakaukinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...

...

En silti kiellä etteikö nykysysteemi olisi tarkoittamasi, jossa on faktisesti sekä kapitalismin että valtiofasistisen sosialismin huonoimmat puolet, sillä juuri tällä tavalla asia on.

Mielestäni tämä on seurausta paitsi jälkikapitalistisesta tilanteesta myös siitä, että vasemmisto esivallan osana on omaksunut valtiofasismin elkeet ja siten pahentaa kansan tilannetta monin tavoin ja perin omavaltaisin ottein.

Sanoisin, että etabloitunut vasemmisto toimii neuvostoliittomaisesti ja ehdottomasti on osa ongelmaa eikä missään tapauksessa sen ratkaisua.

...

Loppuviimein kyse on ikiaikaisesta kamppailusta vallan keskittymisen puolesta ja sitä vastaan ja tavallisimmin tämä kamppailu on johtanut ikuiseen vallan keskittymisen kierteeseen ja sen kärjistyessä päätynyt pisteeseen, jossa näennäisdemokratia romahtaa reaalioligarkiaan tai -diktatuurin tai sitten kansannousuun, jonka seurauksena pelipöytää on tasoitettu kovalla kädellä ja aloitettu tämä ikuinen kierre taas jälleen kerran alusta.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen Vastaus kommenttiin #15

Susanna Kaukinen: - "en mitenkään näe, että vapaudet tai yksilön oikeudet voivat toteutua nykytilanteessa, jossa koko maailma on vaipumassa Neuvostoliittomaisen harvainvallan ikeeseen."

Tästä samaa mieltä, mutta kapitalismia tuo ei ole.

- "Libertarismi on jo tuhopoltettu käsitteenä, koska se tarkoittaa samanaikaisesti sekä anarkokapitalismia puheissa että korporatismia (kapitalistinen fasismi) käytännön toimien tasolla."

Aika erikoinen väite. Miten perustelet tuon? Suomessa on hyvin vähän libertaareja, eikä heitä Yhdysvalloissakaan ole kovin paljon (viime kongressivaaleissa libertaaripuolue sai 1,12% äänistä), enkä ole ikinä kuullut, että kukaan libertaari olisi käytännön toimissaankaan kannattanut fasismia.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #17

Uusliberalismia on aika ansiokkaasti kuvailtu Kajsa Ekmanin toimesta. Löydät kirjoituksen mm. täältä: => http://www.nyysisuomi.fi/?p=57

Nykyinen korporaatiofasismi puhuu usein liberalismin kieltä halutessaan oikeuttaa fasistisia otteitaan. Sen vuoksi tässä on kuten Neuvostoliitossakin oli: on yhtäältä virallinen ideologia josta puhutaan ja toisaalta reaali-ideologia, jonka pohjalta todella toimitaan.

...

Jos taas tarkoitat libertarianismia anarkismina, niin tällöin voitanee helpommin sanoa, että nykyinen korporaatiofasismi pitkäli oikeuttaa tekosiaan puhumalla anarkokapitalismin retoriikkaa.

Minähän olen lähinnä proudhonlainen anarkisti, mikä tarkoittaa sitä, etten katso anarkokapitalismin ratkaisevan keskeistä yhteiskunnallista ongelmaa, nimenomaisesti kapitalismia.

Markkinataloutta en vastusta, kunhan se saatetaan laajemman yleisön käsiin pienen eliitinsijaan. Olen kirjoittanut tästä mm. täällä:

Kapitalismin valtaaminen osuustoiminnalla:
=> http://susannakaukinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...

En myöskään vastusta pienyrittäjien toimia, vaan sen sijaan haluan saattaa heidät sosiaaliturvan pariin, vaikkapa ikuisen starttirahan avulla.

...

Loppuviimein anarkokapitalismin paradoksi on siinä, ettei se kertakaikkiaan ole elinkelpoinen ilman valtiota, joka tulee selväksi tästä:

"Siksi kaikkien näiden nykypäivän junioriporoporvareiden a’la anarkokapitalisti tai libertaari, vingunta valtiokoneiston alasajosta kuulostaa surkuhupaisalta. Sikäli, mikäli valtion kova ydin eli porvariston aseistettu suojavartio ajetaan alas, se merkitsee vääjäämättä näiden junioriporoporvareiden loppua porvareina, siitä pitäisi huolen aseistautunut kansa."

<= http://www.nyysisuomi.fi/?p=601

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen Vastaus kommenttiin #19

En sanoisi tuota Ekmanin kirjoitusta ansiokkaaksi. Ainakaan minä en oikein ymmärtänyt, että mitä siinä haluttiin sanoa. Ainakaan tämä:

- "Kolmen vuosikymmenen ajan pääoma on ollut tavattoman tehokas laskemaan palkkoja, vastustamaan ay-liikettä ja asettelemaan palkansaajia vastakkain."

ei pidä paikkaansa, vaan palkat ja elintaso on noussut lähes jatkuvasti ja miltei kaikkialla. Viimeisen 30 vuoden ajan köyhyysrajan alla elävien osuus on pienentynyt, aseelliset konfliktit ovat vähentyneet, ihmisten elintaso on kasvanut. Esimerkiksi nykysuomessa keskimääräinen opiskelija elää paljon paremmin kuin opiskelija 1980-luvulla. Sama pätee lähes kaikkiin muihinkin. Esimerkiksi vuonna 1987 Suomessa oli 18000 asunnotonta. Vuonna 2011 heitä oli enää 8000.

Entä mitä pahaa on monikansallisissa yhtiöissä? Vaikkapa esimerkiksi nostetussa Googlessa? Suuryhtiöt ovat päässeet nykyiseen asemaansa tarjoamalla ihmisille jotain, mitä he ovat tarvinneet tai halunneet. Ihmiset olisivat vapaasti voineet ostaa joidenkin muiden yhtiöiden tuotteita, mutta he ovat halunneet ostaa näiden yhtiöiden tuotteita. Eikö niiden suuri koko ole päinvastoin todiste siitä, että ne ovat hyödyttäneet ihmisiä? Esimerkiksi netistä löytyy vaikka mitä hakukoneita, joita kuka tahansa voisi käyttää boikotoidakseen Googlea. Googlen hakukone on kuitenkin paras, ja ihmiset ovat halunneet käyttää sitä. Ei kai se tee Googlesta jotenkin pahaa tai väärää?

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #44

Ainakin USA:ssa palkkojen nouseminen pysähtyi vuoteen 1978 ja ne eivät sen koommin olen nousseet Ne ovat siis pysyneet samalla tasolla reaalisen ostovoiman suhteen 36 vuotta, helposti yhden ihmisen työuran verran tai jos toisin lasketaan, kahden sukupolven ajan.

Suomessa tilanne voi olla parempi, koska täällä on ollut vahva AY-liike. En jaksa nyt tarkastaa tarkkaa tilannetta.

On siis hölynpölyä väittää, että palkat ja etenkään reaalinen ostovoima olisi noussut "kaikkialla". Tätä asiaa aggravoi se tosiseikka, että ihmisten ostovoima katoaa asumiseen, niin Suomessa kuin muuallakin. Keinottelun seurauksena asuntokuplia on siellä täällä jatkuvalla syötöllä ja niistä ensisijainen kärsijä on palkansaajat. Pitkien matalakorkoisten lainojen tuleminen markkinoilla on vaan edistänyt tätä kehitystä.

Viimeisen 20 vuoden aikana Suomessa tuloerot ovat revenneet ja valtio on velkaannutettu laskemalla verotusta sietokyvyn alapuolelle ja luopumalla progressiivisesta pääomaverotuksesta. Suomessa tuloerot kasvavat nopeammin kuin missään muualla maailmassa.

Leipäjonot ovat palanneet Suomeen jälleen laman myötä ja ne kasvavat.

Korporaatioiden monopolivalta on demokratiaa vakavasti uhkaava asia, mikä tulee selväksi mm. TTIP-"vapaa"kappasopimuksen myötä, johon Suomea ollaan nyt pakolla viemässä Brysselin kilipääkapitalistien EU-kelkassa.

Korporaatioiden monopolivalta mahdollistuu yhtäältä sen vuoksi, että ne eivät enää maksa verojaan (veroparasiittisaaret), ne eivät kunnioita ihmisoikeuksia tai työehtosopimuksia ja ne ovat lobanneet itselleen sellaiset tekijänoikeudensuojat, jotka estävät kilpailun niitä vastaan.

Korporaatioiden kasvu valtavaan mittakaavaan on erittäin suuri uhka koko maailman yli ympäristön tuhoutumisen, luonnon ja työvoiman riiston ja epädemokratisoitumiskehityksen kautta, jonka loppupäässä seisoo täysverinen korporaatiofasismi.

On nimittäin osoittautunut, että rahavallan keskittyminen johtaa aina siihen, että se ostaa edustuksellisen demokratian ja sitä kautta lainsäädännön omaksi käsikassarakseen.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen Vastaus kommenttiin #45

Aivan taatusti myös nykyajan Yhdysvalloissa keskimääräinen duunari elää paremmin kuin keskimääräinen duunari 1970 luvulla.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #46

Tuo ei kyllä pidä paikkaansa. Ensinnäkin tulotaso, kuten sanoin, ei ole noussut ollenkaan. [1] Toisekseen velan määrä on kasvanut tähtitieteellisesti. [2]

Samalla työmarkkinat ovat huonontuneet off-shrorauksen takia. Jäljellä on vain osa-aikaisia erittäin alhaisen palkkauksen palvelusektorin töitä. Turvaa työllistymisestä on vähän.

Kansa elää siis kituuttaen, jatkuvasti siinä pelossa, että työt loppuu, tehden joskus jopa kahta-kolmea duunia silti pärjäämättä kummoisesti ja tehden 300 tuntia enemmän töitä vuodessa kuin Saksalaiset.

"The American Dream" kuoli 1970-luvulla, kun työvoiman alitarjonta muuttui työvoiman ylitarjonnaksi ja sen jälkeen korporaatioiden tekemän suuret voitot menivät omistajille työväen sijaan.

Omistajat sitten lainasivat työväelle rahaa, jonka he jättivät palkoissa maksamatta ja lopputulema on mikä on, kun pyramidihuijaus on loppupisteessään ja työväki ei pysty kantamaan enää yhtään enempää velkaa kuin sillä jo nyt on.

...

[1]

"in 1995" “real wages for nonsupervisory workers were down 13 percent from peak 1973 levels"

"American middle class ... came in the Fifties and Sixties. The rising prosperity was, however, halted by the inflation of the Seventies, which carried prices aloft more rapidly than wages and thus caused real income levels to stagnate for more than a decade. The median in 2000 was only $27,735, barely an improvement from 1970."

<= https://en.wikipedia.org/wiki/Middle-class_squeeze...

[2]

<= http://www.blogcdn.com/www.dailyfinance.com/media/...

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen Vastaus kommenttiin #48

No joo, Yhdysvalloissa on näköjään menty huonompaan suuntaan, mutta se ei toisaalta ole mikään ihme, koska Yhdysvallathan on koko ajan vähemmän ja vähemmän vapaa.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #50

Ei se "vapaus" oo mikään taikatemppu sinänsä. Enempi on kyse finanssi- ja globaalikapitalismista..

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La Vastaus kommenttiin #50

Mistä oikein johtuu se, että USA:ta pidetään vapaana maana? Täältä lähdettiin Amerikkaan eniten silloin kun oltiin Venäjän vallan alla. Silloin USA:ssa oli enemmän AY-liiketoimintaa kuin täällä ja maata rakennettiin.

Yleensä vielä taidettiin muuttaa Amerikan pohjoisosiin eikä etelään, jossa ei kovin vapaata ollut. Vaikka orjuuskin oli virallisesti lopetettu, niin mustat olivat toisarvoisessa asemassa valkoisiin nähden edelleen.

Eräs kuuluisimmista Amerikkaan lähtijöistä oli Hiski Salomaa http://www.youtube.com/watch?v=6Ix1Vc-rRAU

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La Vastaus kommenttiin #14

Konservatismi tarkoittaa perinteisiä arvoja. Se ei kuvaa pääoman omistussuhteita. Korporaatiot sitten taas on liittoutumia esim. liittojen keskenään solmimia liittoja. Syndikalismi sitten taas liittyy sosialismiin ja ay-liikkeisiin.

Kapitalismi-sanana ei ole mielestäni koskaan kuvannut yksilön oikeuksia ja vapautta.

Individualismi sitten taas tarkoittaa yksilön oikeuksia. Vapaus sanalle ei sitten taas oikein taida olla sivistyssanaa, vai onko? Liberalismi taitaa tarkoittaa jonkilaista vapautta.

Mutta sitten tässä on aina se dilemma, että onko jokaisella ihmisellä samanlaiset vaoaudet, jos yhteiskunta on täysin vapaa. :/

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #22

Konservatismi tarkoittaa itseasiassa tarkkaan ottaen yhteiskunnan säilyttämistä sellaisena kuin se nyt on. Usein on totuttu siihen, että tällä tarkoitetaan vallitsevien arvojen säilyttämistä tahi jo luovuttujen arvojen palauttamista, mutta tarkkaan ottaen tuo sana merkitsee ennenkaikkea vallitsevan eliitin etuoikeuksien säilyttämistä sellaisenaan.

Tästä syystä konservativismi puhtaimmillaan on aina oikeistolaista ja taantumuksellista.

Vasemmistokonservatismi on paradoksi: se on vaatimus vasemmistolaisesta politiikassa yhteydessä konservatiivisiin arvoihin. Konservatiiviset arvot kuitenkin välttämättä ovat niitä arvoja, jotka oikeistolaista yhteiskuntaa ylläpitää, joten vasemmistokonservatismi on kuin käärme joka syö omaa häntäänsä: sen tavoitteet ovat ristiriidassa keskenään.

Vasemmistokonservatismi usein vaipuukin fasismiin, jossa yhdistyy luokkaviha ja oikeisto-keskustalainen talouspolitiikka ja siten tämä tulokulma on ehkä kaikkein vahingollisin: se pilaa vasemmiston nimen, mahdollistaa oikeistolaisen talouspolitiikan ja polkee vähemmistöt syvälle yhteiskuntaluokkahierarkian pohjalle ja pyrkii jopa likvidoimaan tämän "ei toivotun väen".

Kapitalismi tarkoittaa vahvimman oikeutta ja yksityisomaisuuden suojaa valtion väkivaltakoneiston tukemana.

Individualismi tarkoittaa yksilönoikeuksia, mutta termi on paradoksaalinen, jos sitä käytetään kapitalismin yhteydessä, joka on yksityisomiaisuuden suojaa ja vahvemman oikeutta väkivaltakoneiston tukemana. Tällaisessa ympäristössä voivat toteutua vain vahvimpien yksilönoikeudet.

Liberalismi ei tarkoita enää mitään. Sana on niin pahasti särjetty, että se tarkoittaa erilaisia asioita puheiden ja tekojen tasolla ja toisaalta aivan vastakkaisia orientaatioita Yhdysvalloissa ja Euroopassa. En tämän vuoksi käytä itse termiä ollenkaan.

Jos yhteiskunta on täysin vapaa, siitä seuraa se, että itselleen kohtuudetta omivat törmäävät muiden tahtoon, joka on tälle pääoman rohmuamiselle vastakkaista ja täten käy niin, että yksilöiden oikeudet toteutuu demokraattisen päättämisen kautta, jossa väljennetään yksityisomaisuuden liiallista suojaa s.e. kaikille jää riittävästi.

Timo Vahtera Vastaus kommenttiin #25

Hei Susanne.

Lupasin olla kiusaamatta ja kyseenalaisematta kommenttejasi, mutta tämä nyt
nyt oli niin paksua, että soi.

"Jos yhteiskunta on täysin vapaa, siitä seuraa se, että itselleen kohtuudetta omivat törmäävät muiden tahtoon, joka on tälle pääoman rohmuamiselle vastakkaista ja täten käy niin, että yksilöiden oikeudet toteutuu demokraattisen päättämisen kautta, jossa väljennetään yksityisomaisuuden liiallista suojaa s.e. kaikille jää riittävästi."

Älä nyt viitsi. Ihan oikeasti. Tuota samaa soopaa jo kokeiltiin Neuvostoliitossa ja "kaikille jäi riittävästi"...

Susanna, meillä se eroavaisuus, että minä en tiedä kansantaloudesta, filosofiasta, vapaudesta jne. mitään.
Toisin kuin Sinä, joka tiedät kaiken kaikesta ja aina oikeasssa.

Maailama kuitenkin about 5 000 vuotta vanha, pikkuhiljaa pienistä kaupunkivaltioista edistytty ja edistytään siihen vapaaseen maailmaan.
Toki on suuryrysten lobbareita, kuten sinä, mutta koko maailmanhistoria osoittaa suunnan olevan kyöhyyden poistamiseen.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #40

Vastaavasti sitä soopaa työnnetään nyt meille kaikille, että se on kaikkien yhteinen etu, että muutamat nutipäät saa omia kaiken. Eihän tuota usko kukaan ellei ole kokonaan Obelixin lailla taikapataan pudonnut.

Tuskin olen aina oikeassa, koetan kuitenkin asioita ymmärtää.

Köyhyyden poistuminen on yhtäältä valheellista ja toisaalta nykysysteemissä mahdotonta.

Ensinnäkin kapitalismi edellyttää köyhyttä, koska muutoin kakkua ei voida jakaa niin, että yhdet saa melkein kaiken ja loput ei paljon mitään.

Edelleenkään kakkua ei voida enää kasvattaa, kun maailman rajat tulee vastaan ja kakun jakamisen ongelma muuttuu erittäin käsinkosketeltavaksi.

Loppuviimein on vielä niinkin, että kolmansien maiden kolonialisointi on todellisuudessa köyhdyttänyt niitä rajusti ja on täysin totuuden vastaista puhetta puhua mistään köyhyyden vähenemisestä.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La Vastaus kommenttiin #14

Mehän nyt sitten jaksetaan aina vaan jauhaa tästä kapitalismista täällä usarissa :D Pitäis jo jossain vaiheessa päästä selvyyteen edes siitä, että jokainen käsittää sanan samalla tavalla.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #23

On tahallista, ettei siitä löydy yhteisymmärrystä, kun oikeisto pyrkii puhumaan vaan sen hyvistä puolista samalla kuin vasemmisto pyrkii osoittamaan sen hirvittävän haitan, joka järjestelmästä väellä aiheutuu.

Oli Occupy-liikkeen murskavoitto USA:ssa, että sen 1% vs 99% vastakkainasettelun ja Wall Streetin valtauksen jälkeen he saivat palautetta kapitalismin ja talousjärjestelmän kritiikin yhdysvaltalaiseen poliittiseen keskusteluun, josta se oli ollut poissa vuosikymmeniä.

En aio omalta osaltani osallistua siihen erheeseen, että lopetan mörön moittimisen, vaikka elämä olisi siten helpompaa. Se johtaa siihen, että kapitalismi häviää yhteiskunnallisen keskustelun taustalle ja vaikuttaa sieltä hiljaisena vääjämättömänä voimana ja tuottaa yhteiskunnallisen häkämyrkytyksen, jonka alkusyy jää kaikille mysteeriksi.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La Vastaus kommenttiin #26

Kyllä toi kapitalismin aiheuttama ongelma vaikuttaa tällä hetkellä ja tilanne voi mennä vielä pahemmaksikin. Maailmassa on ruokaa, rakennustarvikkeita, maata, lääkkeitä jne. niin paljon että kaikille riittäisi.

En tosiaan tarkoita, että kaikki omaisuus pitäisi jakaa. Joskus aikaisemmin täällä jo sanoin, että mun puolesta rikkaat voivat pitää kartanonsa ja autokokoelmansa, mutta ihan kaikkea ei heille täydy kerryttää.

Nyt on tosiaan "omistajan markkinat". Varallisuutta siirretään maasta toiseen, että saadaan tarpeeksi halvalla tuotanto ja taas toisessa maassa hyvä hinta, ja ne rahat kertyy harvalle.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #30

Mulla on jupisemista jo noista kartanoista, suoraan sanoen. Itse vedän rajan siihen, ettei toinen saa omistaa kymmentä kertaa enempää kuin toinen. Tiedän kuitenkin, että tältä osin suuri osa väestä on jostain syystä minua suopeampi ja suoran demokratian kannattajana kansan tahtoon alistun, vaikka sen kyseenalaistankin.

Nykytilanne on katastrofaalinen ja epästabiloi yhteiskuntia rajusti.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La Vastaus kommenttiin #36

Mun puolesta saa olla, koska ei jotain Rollsia voi syödä. Tärkeintä on, että että välttämättömään elämään kuuluvat hyödykkeet ja palvelut ovat jokaisen ulottuvilla, ja että jokaisella on samanlaiset mahdollisuudet.

Susanna Kaukinen

Valitettavasti on. Syy tähän on se, että nykyinen vasemmisto on tupeksinut kuninkaallisesti lähtiessään oikeisto-vasemmisto-yhteistyöhön ja tämä on virhe jota minä en aio koskaan toistaa.

Jos ajatellaan useita yhteiskunnan ongelmia, ne ovat peräisin siitä, että pääoma ja siten rahavalta on yhtäältä jakautunut äärimmäisen epätasaisesti ja myös suuresti kasaantuneesti.

Tätä vääryyttä ei kukaan normaalijärkinen ihminen tule koskaan hyväksymään ja sen oikeuttaminen ja mahdollistaminen tulee mahdolliseksi ainoastaan laajamittaisen indoktrinaatio kautta, jota yhteiskuntamme on pullollaan.

Tästä käsin, siis, mm. homojen ja lesbojen yhteiskunnallisesti vaikea asema johtuu viime kädessä siitä, että luokkayhteiskunta toimii aina niin että kukin omasta positiostaan ihailee "ylempiään" ja polkee "alempiaan".

Tämän seurauksena monet muutoin kurjasti voivat pönkittävät egoaan tallomalla alempiensa päälle, tässä: homojen ja lesbojen. Tämä rakenne on itseasiassa fasismin ja natsismin ytimessä: nämä ideologiat ruokkivat tätä luokkajärjestelmään sisäänrakennettua vihaa.

Niinpä ainoa keino vastustaa vähemmistöjen kaltoinkohtelua on loppuviimein vastustaa luokkajärjestelmää, joka sitä ruokkii ja siten niitä taloudellisia järjestelyjä, jotka luokkajärjestelmän aiheuttavat.

Kapitalismi on juurisyy suurelle osalle yhteiskunnan ongelmista ja vaikka oikeistolaiset haluavat hävittää tämän tosiasian sitä on toistuvasti nostettava esiin, jotteivät oikeistolaisten ennakkoluulot juurru kansaan ja syvennä fasistisen yhteiskunnan syntymistä ja tästä seuraavaa syvää inhmillistä kärsimystä ja siitä lopulta väistämättä seuraavaa vastareaktiota syvenevää rakenteellista väkivaltaa kohtaan.

Mikko Saarinen

Olisi todella mielenkiintoista nähdä kommunistijohtoinen IPU eduskunnassa. Valitettavasti vihervasemmisto-, sosialisti- ja kommunistipuolueita on Suomessa niin suuri määrä, että äänestäjiä ei riitä kaikille.

Äänestäjien kuluttajasuojan kannalta on kuitenkin hyvä, että tuot puolueesi aatteita esille. Näin äänestäjät osaavat laittaa IPU:n omaan viitekehykseensä ja sijoittaa sen tuolle liittämällesi vasemmisto-oikeisto kartalle.

Susanna Kaukinen

Niin, tuon pitkälti omia ajatuksiani esille, joista osasta olen täysin IPU:n linjalla ja joista toinen puoli on puhtaasti omiani sen tähden, ettei IPU:ssa ole muutaman keskeisen kysymyksen lisäksi puoluekuria, eikä pidäkään olla.

IPU:n ensimmäinen tavoite on irrottaa Suomi EU:sta, eurosta ja NATO:sta. Noin muulta osin voit katsoa ohjelmaamme:

Itsenäisyyspuolueen eurovaaliohjelma 2014:

=> http://susannakaukinen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...

IPU:n tavoiteohjelma:
=> http://ipu.fi/tietoja-2/toinen-sivu/ipun-tavoiteoh...

,tai vain ajatella, että IPU on samantapainen kansanrintama nykypäivään sovellettuna, joka aikoinaan vallitsi, kun punamulta toi peruskoululaitoksen ja hyvinvointivaltion Suomenmaalle.

...

Se ei liene kenellekään uutinen, että minä olen anarkisti. Niin pitääkin olla ja se on yksi osa kansanrintamaa, jota maamme kipeästi tarvitsee. Ei kuitenkaan ainoa, eikä pidäkään olla, sillä IPU kannattaa suoraa demokratiaa.

Kirjoituksessani kuuluu suoran demokratian kaikuja. Yksi ääni monien joukossa.

Mikko Saarinen

Ongelma on siinä, että sinua tarvitaan vain äänien keräämiseen ja persujen kampanjan sekoittamiseen. Kun puolueen linjasta tai johtopaikoista äänestetään, niin sinut äänestetään ulos kuin Torsti Äärelä persuista. Näin se vaan menee.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #47

Antaapa ajan näyttää. Kun pelimerkkejä tässä pohdiskelen, olen sitä mieltä, että todennäköisesti olet monelta osin väärässä ja ehkä joltain osin oikeassa. Ei demokratiassa koskaan kaikki linjojaan läpi saa. Sehän on pelin henki.

Taisto Merilä

Kaikkein tärkein oppiaine koulussa olisi tietoisuus- ja tunnetaidot. Ilman niitä meillä ei ole edes teoreettisia mahdollisuuksia selvittää ensinnäkään omaa olemustamme, asemaamme, mahdollisuuksiamme jne. Ilman itsetuntemusta ei tule hullua hurskaammaksi, vaikka osaisi kaikki maailman kirjat ja tutkimukset ulkoa.

Tämän takia historia toistaa itseään, niin yksilötasolla kuin laajemmin, esim. poliittisten järjestelmien suhteen; ja saamme jatkuvasti todistaa väkivaltaa ym. lapsellista ja narsistista toimintaa ympäristössämme ja ihmissuhteissamme – emmekä voi tietää, mihin ”tieteellisyys” tai hyvät tarkoitukset johtavat, tai mitä ne palvelevat.

Kaikki olennainen lähtee sisäisestä ymmärryksestä. Jos jotain toisen käden tietoa käytännössä tarvitsee, niin sen voi selvittää tilanteen mukaan.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La

Missä koulussa tälläistä oli? Sopisi ihan hyvin jo ala-asteen oppiaineeksi.

Taisto Merilä

Kyllähän tunnetaitoja kai pinnallisella tasolla käydään läpi tavallisissa kouluissakin, mutta kehittämisen varaa varmasti on.

Susanna Kaukinen

Uskoisin, että nämä taidot tällä hetkellä pitkälti jäävät opettajan harteille. Tällaista tunneviisautta sisältyy monien uskontojen sisältöön, mutten toivoisi niitä opetettavan lapsille uskonnon varjolla, koska sen mukana usein tuodaan muutakin oppia, joka on sitten vähemmän hyvää, kuten ankaraa auktoriteettiuskoa.

Taisto Merilä Vastaus kommenttiin #37

Uskonnot ovat hyviä esimerkkejä ”hyvästä”, jonka vaikutus voi olla aivan päinvastainen, ja tässä yhteydessä ne sitä valitettavasti ovat – eli ovat omiaan ehkäisemään rehellistä itsetutkiskelua. Kaikki muutkin metodit ovat vain työkaluja, eikä niihin pitäisi jämähtää. Luovuutta ja elämän makuahan tässä haetaan.

Susanna Kaukinen

Taidat, Taisto, olla perin viisas mies. Sydämenviisaus on mielestäni ehdoton edellytys sille, että tiedollisen taidon voi oikeaksi viisaudeksi kiteyttää.

Olen siis samaa mieltä. Kiitos tästä kommentista! :-)

Olkoon sallimus sinulle suopea.

Taisto Merilä

”Taidat, Taisto, olla perin viisas mies.”

Kiitos kannatuksesta :). Yritän edetä näkemällä sen mikä falskaa itsessä – materiaalin puutteesta ei ole tarvinnut huolehtia.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #41

Kaikilla meillä on töitä itsen kanssa koko iäksi ja valmista ei tule. :-) Mun pahimmat työmaat on varmasti tuolla ärtymyksen hallinnan osastolla.

Timo Vahtera

Aivan oikein Taisto.
Minunkin mielestä lapsille pitäisi opettaa koulussa, että lyhytnäköiset ja vain omaa etua ajavat kansallisvaltiot ovat suurin syy sotiin ja kurjuuteen.

Terveellä itsetunnolla varustettuna nuorisomme ei haikaile diktatuurista valtiomuotoa, vaan ottavat paikkansa vapaassa maailmassa.
Suuryritykset kilpailuttavat valtioita, kuka eniten polkee kansalaisiaan,
mutta ei amattiyhdistysliike syntynyt sattumalta.
Se ei kenekään tietoisuutta vähentänyt, päinvastoin. Liitoutumalla lisättiin tietoisuutta ja voimaa vastustaa epäoikeudenmukaisuutta.
Sama toistuu EU:ssa. Suuryritykset toimavat glopaalisesti, niin sanotusti poimivat rusinoita pullasta. Ja erilaiset "itsenäisyyspuolueet" pelaavat niiden pussiin. Jos tietoisuus rajoituu "mulle heti nyt"-ajatteluun, ilman käsitystä suuresta kuvasta ja tunnetietoisuudesta laajemmin, niin toki historia toistaa itseään.
Nyt on mahdollisuus muuttaa asioita ja perustaa eurooppalainen liittovaltio, mutta pahoin pelkään, että taas palataan toistensa kanssa riiteleviin ja sotiviin pikkuvaltioihin.

Tommi Salenius

Vastustatko Susanna yksityisiä kouluja? T: sellaisen käynyt

Susanna Kaukinen

En vastusta, koska ne mahdollistavat paon oppressivisesta yhteiskunnasta sellaisen vallitessa ja ne voivat toimia uranuurtajina siellä missä yhteiskunnan jäykkyys estää positiivisen kehityksen.

Näen kuitenkin näissä kouluissa hyvin suuria eroja, kun vertailen keskenään vaikkapa demokraattisia kouluja, Steiner-kouluja, Montessori-kouluja ja vaikkapa Britannian yläluokan oppilaitoksia.

Kyse ei mielestäni ole ollenkaan pohjimmiltaan siitä kuka oppilaitokseen omistaa (vaikka sillä usein on seurauksia) vaan siitä mitä siellä opetetaan. Jos lapsen kasvaminen mahdollistetaan kanssaoppimisen ja yhdessäoppimisen ja -tekemisen tulokulmista, on asiat hyvin.

Jos taas lapsen kasvattaminen perustuu kovakouraiseen iskostamiseen, lähtökohtaiseen luokkayhteiskunta-ajatteluun ja väkivaltaiseen kilpailuun valmistamiseen on mielestäni oppi pahasti pielessä ja valmistaa jo alkumetreiltään seuraavaa sukupolvea suoraan kohti luokkakonfliktia, ristiriitoja ja yhteiskunnallisia ongelmia.

...

On lopulta vaikeaa suorilta sanoa, että yksi koulun tapa on toista suoranaisesti parempi ja tämä aihe vaatisi minulta pitempää pohdintaa. Näen nimittäin ongelmia niin julkisessa iskostuslaitoksessa kuin paikallisesti yhteisomistetussa ja yksitysessäkin.

En osaa nyt formuloida ajatuksiani paremmin kuin sanoa, että koulun välittämät arvot, asenteet ja opetuksen tapa ja sisältö ovat asian keskiössä. Olettaisin, että tuo n.s. substanssi voidaan tuhota melkein minkä tahansa laisen oppilaitoksen omistusjärjestelyn kautta - tai se voidaan vastaavasti missä vain parhaimmillaan pelastaa.

...

Julkisen koululaitoksen reaalinen vaara on se, että siitä tulee vallitsevan yhteiskuntarakenteen harha- ja ennakkoluulojen iskostuslaitos ja on erittäin tavallista että näin käy. Näin kävi Neuvostoliitossa ja näin on myöskin käynyt mielestäni kapitalistisissa maissa.

Se vähä tieto mitä minulle on jäänyt 30-luvun Espanjan anarkistien kouluista on se, ettei siellä iskostettu juuri mitään. Tämä on mielestäni lopulta ainoa hyväksyttävä lähtökohta.

...

Yksityinen oppilaitos voi lopulta edustaa poikkeamaa julkisesta joko hyvään tai huonoon suuntaan ja sama lienee totta paikallisesti yhteisomistetun koululaitoksen kohdalla.

Pelottavaa julkisessa keskusjohtoisessa koululaitoksessa on sen opetussuunnitelman valta väen kasvatukseen. Jos sieltä tulee mätää sisältöä, se on pirullista ja asettaa opettajat liki kestämättömään tilanteeseen.

Sanoisin, että tuo pirullinen asetelema osin valitettavasti vallitsee maassamme, vaikakin tilanne on monessa muussa maassa paljon pahempi.

...

Vaikea aihe. Vaatisi pitkää miettimistä. Tässä kuitenkin mitä nyt pystyn asiasta hahmottelemaan. En ole pohtinut sitä syvällisesti miten opetus tulisi järjestää, koska olen käyttänyt aikaani tuotantojärjestelmän rakenteen pohtimiseen.

Tämä siksi, että tuotantojärjestelmä on yhteiskunnan alarakenne, joka pohjustaa yhteiskunnan ylärakenteen, joka ilmenee valtakulttuurina. Valtakulttuurin iskostaminen oppilaisiin on kuitenkin alisteinen tälle alarakenteelle, koska iskostettava materiaali usein kumpuaa alarakenteen vaatimuksista.

Suomeksi sanoen: kyse on siitä minkälaista työvoimaa tai kansalaisuutta tuotantojärjestelmä tarvitsee - sellaista koulujärjestelmä useimmiten asetetaan tuottamaan.

Tällä hetkellä on pelättävä sitä, että nykyinen täysin läpikorruptoinut talousjärjestelmä tuottaa sisältöä koululaisiin iskostettavaksi, joka on läpimätää ja aiheuttaa vakavia yhteiskunnallisia ongelmia.

Tarkkaanottaen olen sitä mieltä, että tilanne jo liian suurelta osin on tämä ja syytä suuren huolen tottapuhuen on. Pelkään, että koululaitos osallistuu siihen, että meidän lapsistamme kasvatetaan narsisitisia, auktoriteettiuskoisia, välinpitämättömiä, vastuuttomia ja yhteistyökyvyttömiä joka ikinen päivä.

Tällaiselle pohjalle ei voida rakentaa yhteiskuntaa. Tällaiselle pohjalle rakentuu vakavt ristiriidat ja luokkakonflikti.

Toimituksen poiminnat