Sydämellinen separatisti Kuiskauksia vapaudesta

Kataisen erottava: Vale, emävale, Kataisen tilasto

  • Kataisen erottava: Vale, emävale, Kataisen tilasto
  • Kataisen erottava: Vale, emävale, Kataisen tilasto
  • Kataisen erottava: Vale, emävale, Kataisen tilasto

MOT:n ohjelma Vale, emävale, Kataisen tilasto on täysin tyrmäävää katsottavaa. Olenhan minä aina tiennyt, ettei Kokoomukseen ole luottamista ja että puolue on pelkästään kiiltokuvaparaati pääoman etupolitiikalle, mutta pakko myöntää: tätä en olisi uskonut.

En olisi uskonut, että Suomen pääministeri työntää oman kansansa eteen graafin kilpailukyvystä, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Aivan toisin kuin meille on kaiken aikaa kerrottu, Suomen kilpailukyky on aivan kunnossa.

 

MOT:n mukaan Kataisen kuvion puutteet:

  1. Ei kerro teollisuudesta (tahallaan sotkettu julkisen alan palkat kuvioon mukaan)
  2. Ei riittävän pitkältä aikaväliltä (ote väliltä josta ei näy oikeat suuruusluokat)
  3. Ei kerro palkkojen tasosta (ote ei kerro kokonaispalkkatasoja, ainoastaan muutosta)
  4. Ei erottele palkkojen ja tuottavuuden vaikutuksia (tuottavuuspula ei johdu palkoista)

 

Suomalaisten palkat eivät todellakaan ole liian korkeita ja kilpailukyky on Ruotsin tasolla ja paljon parempi kuin Saksan kilpailukyky.

Samaan aikaan nämä sankarit vetoavat Ruotsiin ja Saksaan, miten näiden maiden mallejaan käyttämällä saataisiin Suomen kilpailukykyä vielä paremmaksi - toki vain niitä mallien osia käyttämällä, jotka heikentävät suomalaisen työntekijän asemaa.

On suorastaan pöyristyttävää, että pääministeripuolue sortuu samankaltaiseen propagandaan kuin mihin USA:n Fox News pahimmillaan alentuu. Tästä päivästä eteenpäin on selvää, että hallituksemme ja etenkään Kokoomuksen tapa esittää taloudellisia tilastoja ei ole edes viitteellisesti totuudenmukaista.

Johtopäätökset on vedettävä. Kataisen on erottava välittömästi, sillä suoranainen valehteleminen koko kansalle pääministerin asemasta on kertakaikkiaan anteeksiantamatonta.

Hautala erotettiin paljon pehmoisemmin syin ja tämä on jopa härskimpi kupru kuin minkä Kokoomus teki harmaan talouden torjunnan sabotoimiseksi vuonna 2011.

Kokoomus on menettänyt kaiken uskottavuuden koko kansan silmissä. Kaikki puheet siitä, miten loppuviimein kuitenkin Suomen oikeistokin omalla tavallaan ajattelee meidän isänmaamme parasta voidaan nyt lopullisesti haudata.

Kokoomus on aito, puhdasverinen propagandajärjestö, jolla ei ole minkäänlaista häpyä eikä uskottavuutta. Puolue todellakin on perinteinen kapitalistipuolue, joka toimii juuri niinkuin KNL toivoo.

Se tekee sen vain varjoissa, varkaan lailla yöllä, eikä suoraan tööttäämällä niinkuin KNL ja Libera, jotka typeryydessään paljastavat puolueen todelliset karvat.

Vastakkainasettelu aika ei todellakaan ole ohi. Me vaadimme, että nämä isänmaan viholliset eroavat välittömästi viroistaan, joita heidän kertakaikkiaan olemattomalla moraalillaan ei ole mitään sijaa hoitaa.

Suoraan päin naamaa valehteleminen suurissa asioissa vaatii poliittisen ruumiin. Heti aamulla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

41Suosittele

41 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (155 kommenttia)

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Kilpailukyky paranee entisestään kun pannaan nykyinen poliittinen johto historian roskatynnyriin, katkaistaan byråkratian kahleet ja vapautetaan kansa luomaan ja innovoimaan uutta.

Susanna Kaukinen

Näin se menee. Nykyinen johto lepää raskaana mattona kansan päällä, joka ei pääse hengittämään vapaasti ja vapauttamaan täyttä potentiaaliaan.

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Elinkeinoministeri Vapaavuoren kanta:
"Tilastoja kun on monenlaisia.
Tilastoja kun voi lukea monin tavoin.
Tilastot eivät aina kerro totuutta"

ja juuri näin maan korkein poliittinen johto on toiminut. Reilu peli?

Susanna Kaukinen

Musta tollasta on ihan turha edes selitellä. Tollasista viroista tollasilla toimilla joutais suoraan linnaan kulkematta lähtöruudun kautta.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Aika hilpeätä oikeastaan. Ilmeisesti Vapaavuori tarkoittaa, että

1) Tilastoja on monenlaisia, joten niistä voi aina poimia sen tarkoituksenmukaisimman
2) Tilastoja voi lukea monin tavoin, eli tarkoituksenmukaisilla tavoilla
3) Tilastot eivät aina kerro totuutta, mutta niiden käyttäminen on tarkoituksenmukaista silloin kun halutaan todistella musta valkoiseksi

Susanna Kaukinen

Mun mielestä, kun tulen kuitenkin luonnontieteen taustalta, tilastollinen vale ei tuosta enää pahene.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Pääministeri Katainen on liian nuori ja kokematon näin vastuulliseen asemaan. Ei käytännöllisesti katsoen muuta kokemusta työelämästä kuin puolueorganisaatiossa saatu. Sivutuotteena tästä hallitukseen piti valita nuorta väkeä. Muissa EU-maissa ei tällaista nappulaliigaa näy.

En tarkoita, että hallitukseen pitäisi valita eläkeikäisiä, vaan yhteiskunnan eri aloilla työelämää kokenutta väkeä.

Susanna Kaukinen

No yleensäkään ketään ei pitäisi päästä vallankahvaan, joka ei ole koskaan oikeita töitä tehnyt.

Käyttäjän TarjaKasurinen kuva
Tarja Kasurinen

No nimenomaan! Ei riitä että on jostain lukenut, pitää olla kaiken kokenut.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #44

Minäkin olen pitkälti oman alani hommat oppinut ihan tekemällä. Toki lukemistakin tarvitaan, mutta se on vasta lämmittelyä. Osaaminen syntyy ja syvenee vain ja ainoastaan tekemällä.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Kovin oli tarkoitushakuisesti valittu jakso ja käppyrä. Katainen haluaisi olla vastuullinen ja niin rehellinen kuin pystyy, joten hän tarttuu epäröimättä jokaiseen oljenkorteen, millä voisi siirtää kyvyttömyytensä muiden harteille.

Palkkakustannusten kanssa kilpailukyvyn puutteella on hyvin vähän tekemistä, vaikka toimialakohtaiset erot ovatkin suuret.

Ongelmat ovat aivan suoraa seurausta Kokoomuksen vetämästä ja muiden tyhmyyksissään seuraamasta elinkeinopolitiikasta. Toinen ongelma on suuryritysten johtamiskulttuuri, jonka syyt ovat taaskin osittain valtion omistajaohjauksessa.

Listataan tähän nyt nippu oikeita syitä.

1. Julkisen tuotannon yksityistäminen on, paitsi kasvattanut kansantuotetta, vääristänyt kulurakenteen ja leikannut ostovoimaa kaikilta sektoreilta.

2. Isojen korporaatioiden suosiminen muiden kustannuksella on kasvattanut niiden tuottoja, mutta heikentänyt muiden toimintaedellytyksiä ratkaisevasti. Korporaatioissa pöhöttyvien kuhnurien siipeily maksatetaan alihankkijoita juoksuttamalla ja laihduttamalla. Kokonaiskuvaan ei ole välitetty luoda silmäystäkään.

3. PK-yrityksiltä puuttuu riskirahoitus tai sen hinta on kohtuuton. Ne ovat joutuneet kamppailemaan hiipuvilla kotimarkkinoilla tulorahoituksensa turvin, vailla mitään keinoja hyödyntää kehityspotentiaaliaan muuhun kuin jatkuvaan kulujen leikkaamiseen.

4. Kolmikantaisen neuvottelumallin täydellinen soveltumattomuus kiinteäkurssiseen eurovaluuttaan ja globaaliin vapaakauppaan. Se Kataisen käppyrässä piti paikkansa, että teknologia- ja metsäteollisuuden kyvyttömyys sopeutua markkinaympäristön muutokseen meni jokseenkin kiville.

Kyseessä on siis täysin rakenteellinen vitsaus, jolle ei ole tehtävissä enää mitään, koska niiden purkaminen on rakenteiden etujen vastaista.

Korporaatioille tämä ei edelleenkään ole ongelma, koska ne voivat vieläkin alentaa kulujaan ja kasvattaa voittojaan siirtämällä tuotantoa ja alihankintaa yhä edullisemmille tekijöille. Venäjän viisumivapaus ja raja-asemien kapasiteetin kasvattaminen 16 - 17 miljoonaan kävijään suovat tähän erinomaiset mahdollisuudet.

Täällä kuvitellaan, että venäläiset turistit tuovat meille valtavan piristysruiskeen talouteen. Ei todellakaan. He hakevat täältä osaamista ja kokemusta ja rakentavat verkostoja, joiden avulla rahavirta kääntyy aivan päinvastaiseen suuntaan. Markkinatalouden perusasioihin kuuluisi ymmärtää, että raha virtaa pääosin alhaisemman kulurakenteen suuntaan ja siellä tehdään suurimmat voitot.

Kataisen käppyrä on siis aivan relevantti ja johtopäätökset oikean suuntaisia, mutta syysuhteet päälaellaan. Siten myös hallituksen harjoittama politiikka jatkuu suomalaisille äärimmäisen tuhoisalla linjalla.

Katainen uskoo valheisiinsa, koska hänen käyttämänsä konsulttitoimisto ja muut nyökkäilijät vakuuttavat homman toimivan ja "pienen" kärsimyksen kuuluvan asiaan. Haluaisinkin pääministerin julkisesti kyseenalaistavan näiden tahojen ammattitaidon, etiikan ja moraalin, ja osoittavan siten edes alkeellista pätevyyttä hoitaa virkaansa.

Susanna Kaukinen

Suurinpiirtein ollaan samaa mieltä. Suomen asiat on hoidettu äärimmäisen huonosti ja nimenomaan niin, että kansalle jää luu käteen ja ravatit ja korporaatiot pääsee kuin koirat veräjästä.

Kolmikanta voi olla jäykkä, mutta ilman AY-liikettä olisi tässä maassa työväen asiat vieläkin huonommin. Selväksi on tullut, ettei Kataista ja muita oikeistolaisia kansan ja työväen asia kiinnosta missään muussa mielessä kuin siinä, että miten kansasta ja työväestä saa viimeisenkin pisaran irti antamatta mitään takaisin.

Kokoomus lopulta on koko Suomen kansan pahin vihollinen.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Joo, siksi kirjoitinkin, että täysin sopimaton globaalissa vapaakaupassa ja eurossa. Kolmikannan kyvyttömyys nähdä tulevaisuutta kaipaisi ison D:n, mutta ei voi tehdä ja velkoja ei voi maksaa supistuvasta kansantaloudesta.

Homma on jo niin sekaisin, ettei sitä korjata millään nykyisellä rakenteella.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Mutta Timo,

sehän on ollut tarkoituskin! Kaikki listaamasi kohdat löytyvät poliittisen eliitin tavoitteina 1990-luvulla julkaistusta Bernard Connollyn kirjasta The Rotten heart of Europe.

Connolly kertoi jo tuolloin ERM:in,ECU:n, EMU:n, EU:n sisämarkkinoiden ja "sosiaalisen ulottuvuuden" merkityksen olevan se, että yhteisöön kuuluvien matalien kustannusten maiden kilpailukyky tukahdutetaan ("vakaalla valuutalla"), tuetaan (Saksan ja Ranskan) big businessta ja maksatetaan koko lysti jäsenmaiden veronmaksajilla eri reittejä (kuten "vakaalla valuutalla").

Connollyn mukaan kastijako halutaan säilyttää, mieluummin vielä lisätä sitä, niin jäsenmaiden sisällä kuin EU:ssakin, ja että teollis-rahoitusmarkkina- kompleksille tämä sopii kuin nakutettu. Ay-liike liittoutui teollisuuden kanssa jo 1980-luvulla, sanoo Connolly.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Pitääpä lukea. Kastijaon kasvattamista haikaileville tämä sosiaalinen media on varmaan kovin vi**umainen keksintö ja kovastihan sen rajoittamiseen on nähty vaivaa.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #106

Kyllähän tääkin meteli mitä oon tässä kovasti pitäny on vaiettu joka ikisessä valtamediassa, vaikka toki tiedotin asiasta joka puolelle.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Lisäänpä vielä sen verran, että kun hallitus ministerien suulla taas seuraavan kerran mediatuutissa suoltaa lätinää innovaatioista, pk-yritysten tukemisesta, monipuolistamisesta, kannusteista, yhteiskunnallisesti merkittävästä rakenteellisesta uudistamisesta, laadukkaasta kehittämisestä, tulevaisuuden haasteista ja vastaavaa perussettiä niin silloin muistakaa tätä käytännön toteutusta:

Maaseudun Tulevaisuudessa (21.10 2013) on artikkelisarja "Ministeriö ehdottaa osuuskuntien verotukseen rajua kiristystä"

Juttu kertoo valtiovarainministeriön aloittaneen keväällä salaisen lakivalmistelun, ja että lausunnoille on annettu vain pari viikkoa aikaa.

Idea on verottaa osuuskuntia kaksinkertaisesti: verottamalla sekä tuottajaosuuskuntia suoraan että osuuskuntien jäsenten osuuskorkoja.

Lakiluonnos muuttaa myös maatalouden nettovarallisuuden laskentaa, mikä vaikuttaa pääomatulon verotukseen.

Ilmeisesti osuuskuntien verotuksella halutaan paikata varakkaiden yritysten saaman yhtiöverotuksen kevennyksen tekemä aukko (tämäkö on se kuuluisa dynaaminen vaikutus?)

Susanna Kaukinen

Ei helvetti! Tää on juuri vastakkainen suunta kuin mihin pitäisi mennä!! Osuuskunnille pitäisi nimenomaan antaa kilpailuetu matalamman verotuksen avulla juuri sen takia, että osuuskunnilla on usein pääomavaje yrityksiin nähden.

Haluavat hävittää kaiken kansankapitalismin. Voittoja vain skragoille! Halpamaista. Vihaksi pistää.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Ei, vaan tässä on ennalta estetty osuuskuntien kilpailu muiden yritysten kanssa, koska niiden avulla on mahdollista nujertaa rahan mahti.

Kaikesta, mistä olisi tavalliselle kansalaiselle etua, tehdään joko laitonta tai kannattamatonta. Tämä järjestelmä toimii siten, että velkakortti on pelattavissa jokaiseen käteen. Osuuskunnassa tämän voi välttää, ellei sitä lainsäädännöllä estetä.

Pelastetaan nyt sitten pankit taas kerran, koska nynneröt tahtoo tositeeveen. Toivotan onnea, sillä sitä me tarvitsemme paljon enemmän kuin on tarjolla.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring Vastaus kommenttiin #108

"Ei, vaan tässä on ennalta estetty osuuskuntien kilpailu muiden yritysten kanssa, koska niiden avulla on mahdollista nujertaa rahan mahti."

Juuri tätä mahdollisuutta pohdimme mieheni kanssa eilen, ja pidimme sitä todennäköisenä.
Huomatkaa myös, että lakivalmistelu oli salainen.

Avoin ja läpinäkyvä hallinto, tiedättehän...

Käyttäjän JuSa kuva
Juhani Sademaa Vastaus kommenttiin #108

"Kaikesta, mistä olisi tavalliselle kansalaiselle etua, tehdään joko laitonta tai kannattamatonta. "

Tämä näkyy kaikessa, aivan kaikessa!

Käyttäjän karifa kuva
Kari Fagerström

Kokemattomuutensa ansiosta Katainen on hyvä marionetti ja uskollinen juoksupoika. Ei liene epäselvää mistä tätä maata johdetaan, Eteläranta 10:stä...

Susanna Kaukinen

Niinpä. En tosin tiedä miten se kokemuksen lisääntyminen muuttaisi tilannetta. Varsinainen peiliin katsomisen paikka on kuitenkin äänestäjillä.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Kokoomuksen agendalla (ei-julkisella) on eriarvoisuuden kasvattaminen, jonka he kuvittelevat johtavan "kilpailukyvyn" kasvuun. Keinoina ovat mm. yksityistäminen ja faktisesti ison työttömien joukon entisestäänkin kasvattaminen. Mm Katainen on sanonut että työpaikkoja syntyy kun "lisätään työllisten määrää". Nämä "työlliset" eivät voi olla muita kuin työttömiä.

Siksi tämä "kilpailukykyyn" liittyvä propaganda ja hysterian lietsonta. Apuna kokoomuksella on valtamedia, joka lähtee aina kärkkäästi mukaan kaikkeen pelkojen lietsontaan, koska sellainen myy. Ja tällainen median toimintahan on kokoomuksen arvojen ja etujen mukaista.

Kun Ylekin on nyt kaapattuna kokoomukselle, median tilanne Suomessa muistuttaa Italiaa ja Berlusconin kulta-aikoja.

Susanna Kaukinen

Ei täällä todellakaan vahvasti mene, siinä olet ihan oikeassa.

Käyttäjän olliripatti kuva
Olli Ripatti

Nähtiin taas eilen uutisissa minkälaisella tasolla Kataisen argumentointi (kohdassa 6:25) on kun häneltä kysyttiin SoTesta.
"Kuinka paljon hallitus on valmis muuttamaan sote linjauksia perustuslakiongelmien vuoksi?"
JK: "No tottakai niin paljon että perustuslakiongelmia ei ole koska meillähän kaikki lainsäädäntö pitää tietenkin olla mm. perustuslain mukaista eli etsitään niitä keinoja jotka...sitten... mahdollistavat tehokkaan sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen ja takaa kuntien... kuntien autonomian".
Mies on aivan täysi puhuva pää jolla ei ole minkäänlaista todellista sanottavaa missään asiassa.

Käyttäjän malva kuva
Eeva Vasenius

Suu käy, mutta koko asiasisältö puuttuu! Olen äärimmäisen pettynyt Kataiseen ja samalla koko hallitukseen.

Katainen on aina niin mansikkaa Brysselissä "isojen poikien ja tyttöjen" hölötyskeikoilla....Ei todellakaan jää epäselväksi, mihin hän tähtää tulevaisuutensa.

Suomen kansasta viis, kunhan vain itse pääsee vaikka komissaariksi.

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Timo kirjoitti: "Kovin oli tarkoitushakuisesti valittu jakso ja käppyrä".

Veikkaanpa, että sillä käyrällä yritettiin vauhdittaa ennen kaikkea palkkakierroksen nollaratkaisua. Eiköhän EK:n Häkämies taida olla taustakokki?

Mersun talousjohto onneksi osaa laskea; siksi 100 000 mersun valmistus annettiin Suomelle (= pätevää työvoimaa halvalla).

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

Niih ohjelmassahan taidettiin todeta myös sellainenkin "totuus" että Suomessa tehdään korkealaatuisia teollisia tuotteita aivan liian halvalla.

Samassa myös kerrottiin että meillä ei ole sen kaltaista myyntiosaamista jotta nämä tuotteet menisivät kaupaksi.

Myös johtaminen otettiin puheeksi ja sen nyt suurin osa tietääkin että meillä on ihan liikaa paskaa johtamista. Joko se on täysin ala-arvoista tai sitten sitä ei ole ollenkaan. Enkä nyt puhu eduskunnasta tai puhun, mutta myös yrityksistä.

Olli Polli

Jarmo on oikeassa väitteessään johtamisesta ja myynnistä. Tämä pätee ainakin puunjalostusteollisuudessa, jossa olen toiminut Euroopassa mannekiinina. Meidän myyjät antautuvat heti alkuun, vaikka mitään syytä ei olisikaan. Osaamisen taso on useissa tapauksissa vähintään Saksan tasoa joissain jopa korkeampaa ja silti myydään sekundana, koska pelätään kilpailua.

Suomi voisi olla Sveitsin kaltainen laadun merkki, jos haluaisimme!

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Onhan noita tilastotietoja tippunut maailmalta jo pidemmän aikaa.
Niiden mukaan Suomi on kärkipäätä kilpailukyvyssä. Ja alistettu "kansa" ei uskalla tai ei huomaa mitään. Ei edes perussuomalaiset. Täälläkään blogistit eivät ole aiemmin pahemmin kritisoineet EK:n ja sen "käsikassaran" nykyhallituksen valituksia ja potaskan puhumisia kilpailukyvyn puutteesta.
Kiitos YkkösTV:n MOT:n siitä, että todistitte ja toitte esille suomalaisen duunarin työmotivaatioineen ja "liksoineen" olevan kilpailykyvyllä mitaten maailman valioluokkaa. Kyllähän ne suomalaiset duunarit, jotka maailmalla ovat tehneet työtä erilaisissa brojekteissa, sen aina huomanneet ja tienneet.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Kyllä Suomella on kaksi aitoa ongelmaa, joiden ratkaiseminen on hankalaa. Teollisuuden tuotteet itsessään eivät ole kiinnostavia ja kilpailukykyisiä. Siksi haetaan pikaratkaisuja tuotantokulujen alentamiseen. Josko vanhentuneet bulkkituotteet kelpaisivat edes puoli-ilmaiseksi. Oikea ratkaisu on tietysti tuotekehitys.

Toinen ongelma on väestön ikärakenne ruuhka-Suomen ja kasvukeskusten ulkopuolella. Se taas ei ratkea oikein millään konstilla ja maaseutu tulee väistämättä autioitumaan. Pikkupaikkakunnille on jäänyt konservatiivisin porukka, jonka mielestä kaikki uudistukset ovat pahasta. Ainoa ratkaisu on poistaa paikallista päätösvaltaa liittämällä elinkelvottomat pikkukunnat paikallisiin kasvukeskuksiin. Siinä Kokoomus ajaa aivan oikeaa politiikkaa.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Euroopan "bulkkituotannosta" vastaavat Kreikka, Belgia ja Italia.

Ei Suomi.

Ongelmia toki on, esimerkiksi varsin tehoton "innovointi" (net profit margin aika surkealla tolalla).

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Puunjalostuksen ja raskaan metallin puolella on yt-kierre jatkuvaa. Suomalainen bulkki ei vaan käy kaupaksi.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring Vastaus kommenttiin #19

Maaseudun Tulevaisuus kertoo toista.

"Puukauppa jatkuu tasaisena" 21.10 2013
"Ptt:n taloustutka: Metsäteollisuuden vientitulot kasvavat"

"Sahat ovat löytäneet uusia asiakkaita Euroopan ulkopuolelta. Paperiteollisuus tekee tulosta sellulla ja kartongilla."

Nanosellun ja älykartongin hyvästä menekistä kerrottiin viime viikolla.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #96

Mielenkiintoista - tuota en ole ehtinytkään vielä huomata!

Susanna Kaukinen

Jep. Vika on jossain ihan muualla kuin suomalaisten duunareiden tai insinöörien osaamisessa tai palkassa. Vika istuu ravatit kaulassa siellä yläkerroksessa polkemassa työväen palkkoja osaamatta edes auttavasti hoitaa omaa hommaansa.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring Vastaus kommenttiin #36

Tämä Lapinlahden Lintujen sketsi siitä, kuinka kaikki on työläisen syytä, sopii tähän ketjuun täydellisesti :D
http://www.youtube.com/watch?v=bHuBE3Zw-c4

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #99

Aivan liian täydellisesti. >_<

Susanna Kaukinen

Tuotekehitystä ei ole tehty, joten tulevaisuuteen ei ole investoitu. Typerät omistajat ovat tappaneet omat lypsävät lehmänsä. Vika tästä kuitenkin vieritetään työväelle, koska syyllinenhän pitää löytää jostain muualta kuin siellä missä vikapää on.

Kokoomuksen uudistuksia tulee vastustaa edes tuntematta hankkeita, koska kuten tästäkin tapauksesta tulee päivän selväksi, kyseisellä puolueella ei ole minkään sorttista selkärankaa tahi vastuuntuntoa ja ennenkaikkea heitä ei Suomen asia kiinnosta.

Kokoomusta kiinnostaa ainoastaan säästää kansalaisten hyvinvoinnista ja siirtää tämä raha pääomalle. Sen takia se myyttääkin kaiken julkisen yksityiselle. Tässä mielessä Kokoomus todella on aidosti paha pääoman puolue.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Tilastollisesti katsoen jonkun ihmisen täytyy olla Suomen historian heikoin pääministeri.

Olli Polli

Aku ja Iines tekee vain mitä Walt-setä keksii Roopen määräämään ja koska Walt-sedän kynä piirtää kokonaiskuvion ei vaalikarjasta ole nokkansa koputtajaksi!

Susanna Kaukinen

Niin, en mä tiedä onko tässä kyse taidosta. Mies vaan on valmis kusettamaan koko kansaa saadakseen pääomalle vielä vähän lisää voittoa koko työväen kustannuksella.

Susanna Kaukinen

Conclusion: Where is cost competitiveness a problem?

The change in cost competitiveness since 1999, often commented on, provides no usable guidance regarding the level of cost competitiveness and competition.

We have therefore calculated the levels of unit lab our costs, in manufacturing
industry and in the economy as a whole. We can then see that, if the benchmark is Germany, and if we focus on industry:

• The only two countries in which the cost competitiveness level is lower
than in Germany are Italy and Greece;

• France and Spain have unit labour cost levels similar to those of Germany;

• Finland, Slovakia and Ireland have lower unit labour cost levels.

Apart from cost competitiveness, there is of course non-cost competitiveness and product sophistication, which, as we know, is low in France, Spain, Italy and Portugal.

Susanna Kaukinen

"Työn sivukulut ovat vertailun mukaan Suomessa keskivertoa pienemmät. Sadan euron bruttoansiosta suomalaistyönantaja pulittaa 28 euron kulut, kun EU-keskiarvo on 32 euroa ja euromaiden keskiverto 36 euroa. Saksalaistyönantaja maksaa 27 euroa.

Ruotsissa sivukulut ovat 51 euroa eli EU:n kalleimmat. Virossa työnantaja pulittaa sivukuluja 37 euroa.

Suomea suuremmat kulut ovat 14 EU-maassa ja pienemmät 10 maassa."

http://www.3t.fi/artikkeli/uutiset/talous/vertailu...

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Ja seuraava suuri kiinnostuksemme kohdistuu tuon työntekijän bruttopalkan verotukseen ja ostovoimaan. Paljonko otetaan valtion käyttöön ja paljonko jää ostovoimaa pakollisiin menoihin, ruoka, lämpö ja kulkeminen?
Yhtäkkiä nuo listat näyttävät erilaisilta.

Susanna Kaukinen

Kyllä se niin on, että suomalaisen duunarin leipä on kapea, kun siinä kaikki seikat huomioi. Oikeisto haluaa viedä sen kuivankin käntyn duunarilta, kuten jälleen kerran aivan selväksi tuli tästäkin tapauksesta.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari
Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari

Eieieiei!

Tilastossa voi lukea mitä tahansa, mutta oikean yrityksen on suomalaisessa työelämässä maksettava 80 euroa jokaisen bruttosatasen päälle, jotta kaikki työntekijästä aiheutuvat kulut on kuitattu.

Luku on peräisin eri yritysten pitkäaikaisista, sisäisistä palkkatilastoista ja koskee tehtyä työtuntia.

Susanna Kaukinen

Mun käsitys kyllä on, että muissa Euroopan maissa on korkeampia työnantajamaksuja kuin Suomessa.

Saat kaivaa numeroita.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari Vastaus kommenttiin #72

Lomat ja saikkujen omavastuut keskituntiansioilla sossukulujen päälle ja pakollisen työterveyshoidon kulut, jolloin tehtyä työtuntia kohti kerroin tasan 1,8. Mukana ei ole palkanlaskennasta ja muusta paperisodasta aiheutuvia toimistokuluja.

Sitä en tiedä, onko tämä tilastollisesti vertailukelpoinen, mutta edustaa todellisuutta.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #77

Timo hyvä, voipi olla totta. Mun mielestä tosin yleensä sanotaan 1.5-1.6x - mutta voi olla että kun laskee omat ja vieraat eläkkeet mukaan niin saa enemmän.

Relevanttia on kuitenkin vaan se, että miten tämä suhteutuu muiden maiden vastaaviin maksuihin.

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari Vastaus kommenttiin #78

Kotimarkiinoilla tekee terää kertoa brutto kolmella asiakkaan laskuun ja alvi päälle. Vaikka tuolla ei maksajia ole jonossa, niin vähemmällä ei saa kuluja peittoon. Siksi mamut ja työttömät.

Korkean teknologian aloilla tuolla ei ole niin suurta merkitystä, mutta perusduunilla on vaikea elää.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #110

Ihmisille on vaikeeta myydä, firmat yleensä pystyy ostamaan, musta vaikuttais.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La Vastaus kommenttiin #77

Mun mielestä Tyel ym. maksut palkan lisäksi kertoimeksi tulisi 1,3 eikä 1,8. Tuossa 1,3:ssa on tietääkseni Tyel, tvm-maksu, lomarahat ja pekkaset. Mutta ei ole työterveyshoitoa, sairaslomien aiheuttamia kuluja (sijaisen palkka), toimistokuluja. Vakuutukset riippuvat alasta, että onko kovinkin tapaturma-altis työ.

Joten voi joillakin työnantajilla palkkakulujen kerroin olla 1,8, mutta ei kaikilla.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #77

Isosaari kirjoitti: "Lomat ja saikkujen omavastuut keskituntiansioilla sossukulujen päälle ja pakollisen työterveyshoidon kulut, ..."

Lomarahat ovat palkkaa jota työnantajan ei ole tarvinnut maksaa silloin kun se on ansaittu vaan työnantaja saa ne korottomana lainana aina seuraavaan kesään ja joskus kauemminkin.

Sairausajanpalkka on jo siinä palkkasummassa jonka päälle Isosaari kerrointaan asettelee. Samaten siinä on loma-ajan palkka.

Isosaari kirjoitti: "Sitä en tiedä, onko tämä tilastollisesti vertailukelpoinen, mutta edustaa todellisuutta."

Aiheellinen kysymys jota Isosaaren kannattaa pohtia.

Jouni Valkonen

Suomen perusongelma on se, että vaihtotase on puolitoista miljardia pakkasella. Vertailuna, niin Norjan vaihtotase on 55 miljardia plussalla (tämä pitäisi olla tavoite), Ruotsin 15 miljardia plussalla ja Tanskan 7 miljardia plussalla.

Kilpailukyky sinällään on tyhjä käsite. Koska vain vaihtotase on merkitsevä. Kataisen politiikka on siis radikaalisti epäonnistunut, koska vaihtotase on painunut pakkaselle, koska teollisuutta on ajettu maasta.

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

No niin, nyt piraattien lääkkeet vaihtotaseen korjaamiseksi? Lyhyesti pääpiirteittäin kiitos.

Susanna Kaukinen

Piraateista ei koskaan tiedä tuleeko sieltä talousneuvo oikeasta vai vasemmasta laidasta. :-)

Mahdollisesti tulee Liberalaista tuubaa. Kolmannes piraateista on sairastunut tähän anarkokapitalismin virukseen.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen Vastaus kommenttiin #32

Susanna Kaukinen: - "Kolmannes piraateista on sairastunut tähän anarkokapitalismin virukseen."

Saisiko tuolle lähdeviitteen tai voisiko joku piraattipuolueen toimija vahvistaa tuon tiedon? Meinaan, jos tuo pitää lähellekään paikkaansa, niin voisin vakavasti harkita piraatteihin liittymistä. Itse tosin pelkään, että osuus on lähempänä kolmea prosenttia kuin kolmannesta...

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #46

Tänään mulle vastattiin, että neljännes, kun väitin että kolmannes eräälle Piraatille.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen Vastaus kommenttiin #73

Neljännes!? Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta antaa kuitenkin syyn selvittää asiaa. Piraattipuoluehan voisi sitten olla realistinen vaihtoehto minulle. Olen ollut vailla poliittista kotia siitä lähtien, kun kävi selväksi, ettei Edistyspuolue saa viittätuhatta kannattajakorttia kasaan. Sen seurauksena sain sen käsityksen, että vapaudella ei juuri ole nykysuomessa kannatusta.

Pessimistinä en oikein jaksa uskoa neljännekseenkään, mutta toisaalta, jos jossain puolueessa, niin nimenomaan piraattipuolueessa tuo voisi olla mahdollista. Piraattipuolueen jäsenistähän suuri osa lienee nettiajan kasvatteja, ja osa heistä aiheeseen paljonkin perehtyneenä on kokenut ajan, jolloin Internet oli lähes täysin vapaa yhteisö. Siitä on voinut jäädä jonkinlainen vapauden kaipuu myös reaalielämän suhteen.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #75

Vastaavasti siellä on sitte se loppuosa vasemmistoanarkisteja, joten en tiedä miten hyvin viihdyt. Kyllä sieltä kuitenkin itsellesi jokusen toverin varmasti löydät.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen Vastaus kommenttiin #76

Susanna Kaukinen: - "Vastaavasti siellä on sitte se loppuosa vasemmistoanarkisteja, joten en tiedä miten hyvin viihdyt."

Niinpä... Siksipä en ole vielä piraatteihin liittynytkään. Tosin viihtyisin kyllä varmaankin, koska minusta olisikin mielenkiintoista kuulla, miten vasemmistolaisuus ja anarkismi saadaan yhdistettyä. Minun ymmärtääkseni ne ovat kuta kuinkin vastakohtia.

- "Kyllä sieltä kuitenkin itsellesi jokusen toverin varmasti löydät."

Toverit ovat aina kiva juttu, mutta en minä nyt varsinaisesti tovereita etsinyt, vaan poliittista kotia.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #103

Sinne vaan, niin saadaan yksi oikeistolainen puolueen taakse, jossa on vasemmistoenemmistö. Kannatan! ;-)

Käyttäjän TarjaKasurinen kuva
Tarja Kasurinen

Tuskin niitä tietoja vääristelemälläkään korjataan.

Jouni Valkonen

Jarmo, lääkkeeksi voitaisiin tarjota lisää teollisuutta, kaivostoimintaa ja valmistusta. Palvelualoille rangaistusverotus, jonka tuotolla rahoitetaan teollisuuden veronalennukset. Mahdollisimman suuri osuus palvelualoista pitäisi automatisoida — alkaen kassaneideistä. Peruspalveluista, niin lääkärien palkat alas ja opettajien palkat ylös. Lääkärin ammatissa on helppo hyödyntää tekoälyä — esim. IBM:n Watson tekoäly, joka tekee diagnooseja paremmin kuin useimmat lääkärit — joten sairaanhoitajille voidaan antaa yhä enemmän lääkärin valtuuksia.

Energian tuotannossa pitää pyrkiä sähkön ylituotantoon. Kaukolämmityksestä pitäisi luopua — jos mahdollista — ja sitä pitäisi korvata sähkölämmityksellä + maalämmöllä. Öljyriippuvuudesta pitäisi alkaa luopumaan asteittain perustamalla Suomeen Tesla Motorsin Euroopan sähköautotehdas.

Lisäksi verotus pitää muokata sellaiseksi, että se kannustaa investointeihin tuottavuuden parannuksiin. Veroparatiisien hyväksikäyttö pitää kieltää. Kansainvälistä finanssiverotusta tarvitaan, jotta globaali kapitalismi saadaan toimimaan talouskasvun puolesta.

Valtion pitää ottaa aktiivisempi rooli omistajana. Samoin kuntien, osuuskuntien ja työläisten roolia pääoman omistajana pitää lisätä, jolloin pääoman tuotto hyödyttää tavallisia kansalaisia. Työeläkerahastojen pääoma pitää sijoittaa kotimaiseen teollisuuteen.

Keskiluokan ostovoima pitää saada ylös, koska keskiluokalla pitää olla paljon rahaa, jotta heillä on varaa ostaa kotimaisia laatutuotteita. Tarvitaan mahdollisimman laaja keskiluokka. Mielestäni köyhiä ei enää tarvita pelotteeksi "laiskuudesta", vaan oikeastaan voitaisiin keskiluokkaistaa köyhätkin. Koneiden pitäisi kuitenkin tehdä se lisäarvoa tuottava työ, joten on taloudellisesti se ja sama mitä ihmiset tekevät.

Tässä nyt alkuun helppoja keinoja, joilla vaihtotase saadaan positiiviseksi ja talouskasvu saadaan nostettua kolmeen prosenttiin.

Piku Koo Vastaus kommenttiin #52

Piraatithan kuullostavat aivan persujen nuorisosiiveltä mitä tulee elinkeino- ja energiapolitiikkaan:

>>>>>> pitää pyrkiä sähkön ylituotantoon >>>>>>>>

>>>> lisää kaivostoimintaa >>>>>>>

Piraatit siis kannattavat reilusti enemmän ydinvoimaloita Suomeen. Ja kun niistä tuppaa jätettä tulemaan, siten myös lisää ydinjätteen kaatopaikkoja Suomeen.
Kannatatte ilmeisesti myös sähkön vientiä - sen lisäksi, että sähkö olisi ylihalpaa että voisimme tuhlata sitä mielinmäärin kuin happea jota hengitämme. Teollisuutemme alkaisi laadun sijaan syytää kotimaista kiinarihkamaa, tavaraa jonka elinkaari ja käyttöikä olisi neljännesvuosi.

Kannatatte myös lisää kaivostoimintaa Suomeen. Tietääkö P-puolue, että Suomen pinta-alasta on jo nyt yli 10 % on varattuna kaivostoimintaan:
http://yle.fi/uutiset/tuoko_ryntays_kaivoksen_naap...

Entä millä rahalla Piraatit starttaisivat kaivoshankeet? Vai annettaisiinko ulkomaille? Kaivoslakia pitäisi ehkä mielestänne löysentää, eikä kiristää, jotta yritysten olisi mukavampi "kupata" ja lorautella myrkkyvesiään sinne sun tänne?

Tällä hetkellä Suomen kaivoksista selvä enemmistö on ulkomaisissa omistuksissa - erittäin kyseenalainen käytäntö, josta Suomi ei hyödy mitään, vaan alentaa kongoksi Kongon tilalle. Toisaalta, mistä kotimaista rahaa kun pekka periä on hyvin hyvin harvassa, onneksi kuitenkin niin.

P.S. Tosiasiassa metallien hinta on pudonnut pohjalukemiin, ja kestää vuosia, ennenkuin uusi nousu alkaa.

Suomen olisi kannattanut 80-90 -luvun taitteissa valita aivan toisin, kuten silloin toivoin. Mutta Koiviston lahjaton hallitus pilasi kaiken.

Pohjoinen puhtaus on hyveemme, jota ei niin vain alenneta tai ulkoisteta pois. Luomuruoka- ja rohdostuotteet, lääkkeet, koko bioala - näiden puskeminen esiin kuuluisi ja sopisi Suomen imagelle kuin luonnostaan.
Vaan jos rupeamme puskemaan ydinmiiluja joka rannalle, kaivoksia joka kuntaan ja gm-peltoa joka kylään, niin hyvästi.

Jouni Valkonen Vastaus kommenttiin #114

Ydinvoimalat ovat liian kalliita ja niiden rakentaminen kestää liian kauan. Ydinvoimaloilla on siis mahdoton päästä energian ylituotantoon, vaan päinvastoin talous on kroonisessa energiavajeessa, koska rakenteilla olevat ja myöhästyvät ydinreaktorit blokkaavat energiainvestoinnit. Vain tuulivoimalla on mahdollisuus päästä sähkön ylituotantoon Suomessa.

Kaivostoiminta voidaan rahoittaa verorahoilla. On yhdentekevää, vaikka kaivokset tuottaisivat tappiota, koska 90 prosenttia kustannuksista eli siitä syystä miksi kaivokset tuottavat tappiota, johtuu siitä että työllistetään. Jos siivotaan ja pidetään huolta ympäristöstä, niin se tarkoittaa että vieläkin enemmän pitää työllistää, joten talous toimii entisestäänkin paremmin.

Sinulla on siis väärä lähtökohta, että kuvittelet, että kaivosten pitäisi tuottaa voittoa. Näin ei ole, vaan kaivosten pitää työllistää! Siinä on voittoa ihan tarpeeksi.

Jonas Hellgren

Yksi hyvä lääke olisi puolittaa kaikkien valtion ja kuntien virkamiesten palkat. Ostaisivat vähemmän tuontitavaraa, kun eivät mitään viekään.

Jouni Valkonen Vastaus kommenttiin #56

Jonas, Ongelma tuossa on että se pudottaa suomalaisen keskiluokan ostovoimaa, jolloin kotimarkkinoiden kysyntä tyrehtyy. Me nimenomaan tarvitaan byrokraatteja sen takia, että he ostavat kattopeltejä rakentamaansa omakotitaloon. Jos palkat puolitetaan, niin he joutuvat asumaan kerrostalolähiössä ja moni suomalainen kattopeltifirma joutuu lomauttaa, koska kattopellit jää myymättä.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La Vastaus kommenttiin #57

Toisaalta kulutus pitää pyöriä pyörimässä. Mutta onko kaikki kulutus tarpeen.. Kattopellit varmasti ovat. :)

Eikä varmaan ole mitään hyötyä siitäkään, että jää omakotitalot tyhjilleen.

Jouni Valkonen Vastaus kommenttiin #94

Yleensä jos kuluttaa jotain mikä on kallista, niin se on ekologisesti kestävää kuluttamista. Sen sijaan jos on pakotettu ostamaan halvinta, niin se tarkoittaa että kyseinen tuote on tuontituote, jonka tuotannossa ei ole välitetty luontoarvoista saatika ihmisoikeuksista. Esimerkiksi luomun ostaminen on kallista ja kun taas tehotuotetun ruuan ostaminen on halpaa.

Erityisesti kysymys tulee tärkeäksi maataloudessa, koska meidän pitäisi ostaa yhä enemmän elintarvikkeita, jotka on tuotettu kasvihuoneissa, missä viljelmä on fyysisesti eristetty luonnon kiertokulusta. Näin ei synny päästöjä eikä tarvita torjunta-aineita. Ongelma tässä on, että meillä pitäisi olla pätäkkää maksaa ekologisesti kestävästi tuotetusta ruuasta 20 kertaa korkeampi hinta! Köyhillä ei ole tähän varaa, mutta hyvätuloisella on.

Nykyään vain paprikaa ja kurkkua kannattaa viljellä sisätiloissa, koska ne ovat enimmäkseen vettä eikä niitä syödä energiatarpeen tyydyttämisen takia, joten ei haittaa että kotimainen kurkku maksaa kaksi euroa kilo talvella. Mutta olisitko valmis maksamaan kasvihuoneissa tuotetusta vehnäjauhoista kympin kilo?

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #112

No on aika hämmästyttävä ajatus, että kotimaiset viljat pitäisi viljellä kasvihuoneessa.

Jouni Valkonen Vastaus kommenttiin #113

Niin on. Mutta todellisuudessa maatalous on ylivoimaisesti maailman suurin saastuttaja (torjunta-aineet ja lannoitteet), hiilidioksidipäästöjen lähde (metsien raivaaminen), luonnon monimuotoisuuden tuhoaja ja eroosion aiheuttaja. Siksi ruuan tuotanto pitäisi fyysisesti eristää luonnon kiertokulusta. Maatalous kuluttaa pelkästään hupenevasta öljystä 20 %.

Jos minulta kysyttäisin, niin kieltäisin maatalouden kokonaan, koska maatalouden harjoittaminen on luontoarvoille kestämätöntä, mutta valitettavasti en ole maailman diktaattori.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Nina La Vastaus kommenttiin #119

Hyvä aihe. Pitäisi varmaan maataloutta kehittää enemmän vuoroviljelyn ja luomun suuntaan. Suomessa pitäisi kasvihuoneviljelyä edistää varmaan senkin takia, että nykyään pidetään kasviksia ja vihanneksia terveellisempänä kuin viljoja. On karppausta ja muuta viljatonta.

Mutta mites se kasvihuoneiden lämmitys? Onnistuisiko jollain aurinkopaneeleilla?

Itse olen sitä mieltä, että maanviljelijöitä pitäisi tukea oikeaan suuntaan ja juuri siinä etenkin, mitä lajikkeita kannattaisi myyntiin kasvattaa. Varmasti voisi löytyä vielä tuotteita, mitä kannattaa ennemmin Suomessa kasvattaa kuin tuoda ulkomailta.

Sademetsien raivaaminen soijaviljelysten tieltä taitaa olla nyt suuri ongelmien aiheuttaja. Sitten sitä soijaa vielä syötetään täällä asti rehuksi eläimille.

Itseäni maanviljelyksessä harmittaa se, että se on vaikuttanut vesistöihin. Kalaahan meillä Suomessa on ennen paljon syöty, ja varmasti se olisi terveellistä nykyäänkin.

Jouni Valkonen Vastaus kommenttiin #124

Suomessa kasvihuoneet voidaan rakentaa lauhdevoimaloiden läheisyyteen jolloin voidaan käyttää hukkalämpöä, joka nykyisin dumpataan itämereen. Loviisassa tehdään jo kalankasvatusta ydinvoimalan hukkalämmöllä.

Luomuviljely on hyvästä ja luomuviljelyä toki mahtuu melko merkittävä määrä. Samoin luomukarjatalous on oikein harjoitettuna jopa hyväksi luonnolle, koska laiduntavan karjan lanta on hyvää lannoitta.

Jonas Hellgren Vastaus kommenttiin #119

"Jos minulta kysyttäisin, niin kieltäisin maatalouden kokonaan, koska maatalouden harjoittaminen on luontoarvoille kestämätöntä, mutta valitettavasti en ole maailman diktaattori."

Ei ole Jouni tainnut maistaa pettuleipää.

Jouni Valkonen Vastaus kommenttiin #128

Ei ole Jonas tainnut maistaa synteettisestä lihasta tehtyä hampurilaista.

Jonas Hellgren Vastaus kommenttiin #129

Eiköhän niitä ole toistaiseksi tehty vain yksi, ja senkin hinta taisi olla useita miljoonia. En päässyt osille,

Pentti Järvi Vastaus kommenttiin #119

Tämän blogin lukeminen loppui näihin Valkosen terveisiin.

Jonas Hellgren Vastaus kommenttiin #57

Mutta jos julkisia menoja pudotetaan ja tuloveroja lasketaan, niin sitten niillä kerrostaloissa asuvilla vientiteollisuuden duunareilla, jotka tuovat kaiken vaurauden koko maahan, on varaa rakentaa se omakotitalo ja ostaa sitä kattopeltiä. Kyse on siitä kuka sen vaurauden saa, se joka sitä luo, vai se joka lain voimalla sen varastaa itselleen.

Susanna Kaukinen

Valitettavasti Kokoomus koettaa vain hoitaa pikavoittoja pohatoille ja siinä ei maan hyvinvoinnilla ole mitään merkitystä.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Katainen on Suomen ykkösvalehtelija. Lähes samaan yltävät Stubb ja Urpolainen.

Susanna Kaukinen

Joo, ei se itse niitä valheitaan keksi, mutta hyvin ne näkyy suuhun sopivan.

Susanna Kaukinen

On sinänsä huvittavaa, ettei mikään media uskalla tarttua tähän juttuun. Sikailu jatkuu ja koko lehdistö katsoo kaikessa hiljaisuudessa sormiensa lävitse.

Mitä tällaisella medialle edes tekee?

Itse pohdin sitä, että mahtaakohan Usari ottaa koko tän mun jutun täältä alas kun olin tekstiä julkaisemassa.

Käyttäjän TarjaKasurinen kuva
Tarja Kasurinen

Taitaa olla niin, että median omistaa juuri se talouseliitti, joka haluaa muuttaa kansan orjiksi.

Susanna Kaukinen

Kyllä se on - todella surullista kyllä - asian todellinen laita.

Käyttäjän KristinaKalliojarvi kuva
Kristiina Kalliojärvi

Täälä on naureskeltu Reijo Tossavaisen kampanjalle: peruuttakaa Hesarin tilaus. Kannattaisikohan lopettaa naureskelu ja lopettaa kaikkien näiden turhanpäiväisten aviisien tilaus. Kannattaa myös kertoa syy: niin kauan kuin tärkeistä asioista vaikeneminen ja suoranainen valehtelu jatkuu, voitte pitää hallituksen ja ison rahan propagandaläpyskänne. (Voi sen kaikin mokomin myös vähän sivistyneemminkin muotoilla. Tärkeintä, että asia tulee selväksi.)

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Höpö, höpö juuri sunnuntain hesarissa on taulukko josta ilmenee eri maiden työtuntien keskimäärinen hinta työnantajalle. Luvut sisältää palkan eläke ja sotumaksut. Tässä muutama: Ruotsi 39 €, Tanska 38.1, Ranska 34.2 Suomi sijalla kuusi 30.8€ Saksa sijalla seitsämän, 30.4€.

Jonas Hellgren Vastaus kommenttiin #54

Onko kyseessä teollisuus vai koko kansantalous. Suomessa tunnetusti valtiolla on paremmat palkat kuin yksityisellä sektorilla.

Käyttäjän TarjaKasurinen kuva
Tarja Kasurinen

Ehkä Jyrki Katainen on liian nuori ja kokematon ja siksi täysin talouselämän vaikuttajien talutusnuorassa? Vai haluaako Katainen niin kovasti huippuvirkaa EU:ssa, että on valmis toimimaan suunnannäyttäjänä siinä, miten kansa muutetaan orjiksi?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Katainen on 42 vuotias. Aikoinaan, kun olin nuori, me opetimme, että älä koskaan luota yli kolmekymppiseen. Ei ikä ole Kataisen ongelma. Tuskin myöskään olematon kokemus työelämästä sillä onhan hänellä kokemusta n.s. yhteiskunnallisista tehtävistä. Ei nekään haaskiin mene.

Sen sijaan ongelma meidän tavallisten suomalaisten taatiaisten kannalta on hänen arvomaailmansa ja se, että hän edustaa sellaisia piirejä yhteiskunnassa kuin edustaa. Hän on taloutemme eliitin asialla eikä sille agendalle mahdu tavallisten ihmisten edut. Hän tuskin on ongelma työnantajilleen eli Eteteläranta 10:lle eikä heidät asialleen laittaneille.

Jos Kataista ei olisi, taloudellisen eliitin pitäisi keksiä hänet tai nostaa paikalle joku toinen joka vetää riittävästi ääniä. Jos siis pääsisimmekin hänestä eroon, tilalle tulisi joku muu Kokoomus-kellokas. Ellemme vaaliuurnilla käyttäydy toisin.

Susanna Kaukinen

Samaa mieltä. Toiminta on tahallista ja suunnitelmallista, mikä tekee siitä vieläkin tuomittavampaa. Katainen toki on vaan käsinukke, mutta ei se sitä tosiasiaa poista, että hän viime kädessä vastaa hallituksen valheista.

Tarinan opetus on se, että Kokoomusta ei pidä koskaan, konsa milloinkaan, äänestää tai uskoa. Göbbels ei pystyisi parempaan kansankusetukseen kuin Kok.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #49

Kaukinen kirjoitti: "Tarinan opetus on se, että Kokoomusta ei pidä koskaan, konsa milloinkaan, äänestää tai uskoa. "

Kun joku Kokoomuskellokas puhuu yritysten hyvinvoinnista niin minä uskon, että he ovat aivan vilpittömästi yritysten ja niiden omistajien etuja ajamassa. Sen sijaan en usko heidän kuvailemiaan seurauksia eli, että yritysten omistajien kasvava hyvinvointi toisi hyvinvointia myös tavallisille taatiaisille. Siinäkin he ovat omnistajien asialla. Se hyvinvointi ei leviä sieltä ilmaiseksi eli, taistelu työntulosten jakamisesta on ainut tapa jolla tekijätkin jotain saavat (ainakin niin kauan kun yhteiskuntamme ja taloutemme rakenteet ovat nykyisenkaltaiset).

Juurikysymys on, mikä saa ihmiset äänestämään tahoja jotka eivät aja heidän etujaan? Kuten esimerkiksi joukon tavallisia toimeentulonsa eteen palkkatyötä tekeviä äänestämään Kokoomusta et al.

Yksi syy lienee mainonta ja markkinointi. En usko omistajien syytävän porvaripuolueiden vaali- y.m. mainontaan niin paljon rahaa ja resursseja turhaan. He eivät tee sitä tyhmyyttään vaan tietäen sen vaikutuksen. Vaikka yksittäiset mainoskampanjat eivät purisikaan itseään kriittisinä pitäviin ihmisiin niin tuollasen viestin hegemonia saa halutut asiat tutuksi ja turvalliseksi valtavirraksi.

Samalla on luotu erimielisten malliksi älämölö-persulit. Heidän kauttaan eri mieltä olevat voidaan saada tunnistetuiksi SMP-läisZhirinovskilaisPerSuleiksi joiden merkittävimmät ajattelijat ovat näitä Teukka Potkukelkkoja jamitäheitäonkaan. Muut analyyttisesti ja järkiperäisesti erimieltä olevat jäävät n.s. tiedotusvallan puristuksessa heidän jalkoihinsa.

Nyt kuitenkin YLEn MOT oli virkistävä poikkeus jossa oli ilmeisesti nähty ihan oikeasti vaivaa asioiden taustoittamiseksi. Toivottavasti tämä ei hautaudu pintajulkisuuden kuohujen alle ja saa jatkoa. Tälläistä julkista palvelua me tarvitsemme.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #120

On ihan selvä, että Kokoomus on suurpääoman PR-osasto, jolla varmistetaan se, että suurpääoman edut tulevat ajetuksi kansalaisten edun yli. Tälle PR-osastolle kaadetaan paljon rahaa, mutta sen työn tuloksena saadaan valtavat taloudelliset vastineet tälle sijoitukselle.

Meillä ei ole samanlaisia raharesursseja kuten Kokoomuksen taustavoimilla on. Meillä on vain toisemme, ystäviemme sana ja sosiaalinen media. Meidän on kamppailtava kaikin voimin näitä keinoja käyttäen ja päivä päivältä voitettava näitä pieniä ideologisia kamppailuja, joiden avulla me voimme tavallaan rokottaa ihmiset ympäriltämme rahamediaa vastaan.

Pitemmällä aikavälillä me saamme rahavallan otteen kansasta kirpoamaan, kun kukaan ei enää usko heidän etujärjestöjensä puhetta. Pitkä tie, mutta etiäppäin, sanoin mummo lumessa!

Piku Koo

Vähän sama kuin että Hesaa johtaa ex-Alepa -Pajunen. Minusta ei johda "oikeaan" suuntaan, vaan Helsingissä on jo vuosia oltu ulkokultaisella, pinnallisella tiellä, jossa käytännössä sallitaan esimerkiksi sote-pomojen irstailu rahalla.

Toisaalta ei koskaan kysytä, miten asukkaat voivat tai olla oikeasti kiinnostuneita asukkaista. Pääasia että istutaan stockan herrojan kanssa kabinetissa ja että se guggenheim nyt tulisi vaan "luomaan valoaan".

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #115

Kuntalaisten ja kansalaisten raateja pitäisi järjestää paljon enemmän ja niiden päätösvaltaisuutta pitäisi selvästi vahvistaa. Nämä ovat erittäin hyviä ja kipeästi kaivattuja käytäntöjä.

Susanna Kaukinen

Mielellään vaihtaisivat koko kansan, jos vaan voisivat.

Jari Vuorinen
Susanna Kaukinen

Kokoomus todella on harmaa talous. Tässä maassa jahdataan aikapankkeja ja työttömiä, mutta suuren rahan varkaat saavat tehdä ihan mitä vaan. Näköjään myös valehdella päin naamaa koko kansalle.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Jo Goebbels sen sanoi: mitä isompi ja härskimpi vale, sitä varmemmin se menee läpi.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #60

Tuntuu siltä, että mitä syvemmältä kaivaa sitä isompia valheita tulee koko ajan vastaan. Koko demokratia on nykymuodossaan valhe, ehkä kaikkein suurimpia valheita, joita meille kerrotaan.

Jouni Valkonen

Kannattaa huomata, että kilpailukyky on siksi huono mittari, että kilpailukykyä voidaan nostaa sillä, että lakkautetaan maasta tuottavaa työtä, jolloin jäljelle jää vain tuottavuudeltaan kaikkein tuottavin työ. Tämä näyttäytyy siten tilastoissa, että muka kilpailukyky olisi korkea.

Tämä on kuitenkin turmiollinen tie, koska tuotekehitys ja osaaminen seuraa aina tuotantoa, eli kun matalan tuottavuuden työ ajetaan maasta Aasiaan, niin jossain vaiheessa myös tuotekehitys ja osaaminen menee tuotannon perässä Aasiaan. Jolloin osaaminen kuihtuu Suomesta.

Kiina tekee täsmälleen oikein, kun se antaa avokätisiä tukia valmistukselleen. Hyvä esimerkki on kuinka Kiina varasti saksalaisilta aurinkokennojen valmistuksen. Pian kiinalaiset ovat — elleivät jo ole — myös aurinkokennoihin liittyvässä osaamisessa saksalaisten edellä. Kiina investoi rajusti aurinkokennojen tuotannon skaalaan, jonka seurauksena pystyttiin skaalaetujen ansiosta tuottamaan halvempia aurinkokennoja kuin Saksassa. Sitten kun sakemannit olivat jo menettäneet pelin, niin tehtiin typeriä ylireagointeja eli keksittiin perättömiä syytteitä "dumppauksesta" ja uhkailtiin korkeilla tuontitulleilla.

Susanna Kaukinen

Tällä hetkellä maailmassa on kahta koulukuntaa näissä talousasioissa ja €U edustaa n.s. amerikkalaista laissez faire - mentaliteettia, jossa talouden katsotaan kuuluvan vain yksityiselle sektorille.

Tällä täysin ideologisella ajattelutavalla on tapettu miljoonatolkulla työpaikkoja. Mikään kansantalous ei toimi, jos työpaikat hävitetään ja ne hävitetään juuri sitä kautta, ettei ymmärretä kokonaiskuvaa.

Talous on kiinteä osa yhteiskuntaa ja sen toimivuutta ja tästä syystä se on aina valtion asia. Valtio ei voi voida hyvin ilman toimivaa elinkeinoelämää, joten sen irrottaminen valtion toimivallasta johtaa valtion lamautumiseen.

Seurauksien kanssa me jo elämme.

Jouni Valkonen

Kiinan tulkinta kommunismista on kanssa yksi menestynyt tapa pyörittää taloutta. Nyt kiina on siirtymässä toiseen vaiheeseen, jossa lähdetään kaventamaan tuloeroja, jotta aggressiivisen talouskasvun hedelmiä saadaan kannettua.

EU perustuu itseasiassa vielä pahemmin Milton Friedmanin monetaristisille talousopeille kuin Yhdysvaltain malli. Esimerkiksi se, että EKP:n suora rahoitus kielletään, on suoraan monetarismista, jossa ainoastaan inflaatiota pyritään kontrolloimaan. Yhdysvalloissa Fedillä on paljon enemmän työkaluja käytettävissä — on eriasia tietenkin käytetäänkö niitä.

Skandinaavinen malli (Norja, Tanska ja Ruotsi) on maailman menestynein talousmalli.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #149

Niin, USA:stahan on tullut suosituksia €U:n suuntaan, että elvyttäminen pitäisi aloittaa pikimmiten, muutamaankinkertaan. Meillä on käytössä täysin järkijättöinen malli: kaikkien muiden elvyttäessä rahanpainannalla €U yksin deflatoi, €uron kurssi nousee kaiken aikaa ja työpaikat pakenee.

Hulluutta. Tämä on hulluutta.

Jouni Valkonen Vastaus kommenttiin #150

Hyvä esimerkki on Fedin entinen johtaja Alan Greenspan, joka on julkisesti myöntänyt, että hän teki virheitä, koska uskoi väärään ideologiaan.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #151

Yleensäkin asiat menee päin helvettiä, kun uskotaan ideologiaan eikä pohdita järjellä.

Jouni Valkonen Vastaus kommenttiin #153

Nallekin on huomannut, että EKP:n talouspolitiikassa on mätää. Koskahan Katainen huomaisi tämän?

Wahlroos: Euroopan talous elpyisi EKP:n valtion velkakirjaostoilla
http://yle.fi/uutiset/wahlroos_euroopan_talous_elp...

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #154

Mjoo. Wahlroosilla on auttava ymmärrys taloustieteen perusteista. Katainen osaa hädin tusken laskea sormensa. Sai muistaakseni vitosen tai kutosen matikasta.

Käyttäjän OpoTiainen kuva
Jarmo Tiainen

Ammut Susanna hiukan väärää tirpusta kun moitit pääomaa. Ongekma ei ole omistajuudessa jolla on sosiaaliturvatunnus vaan täysin vastuuttomasta ja kasvottomasta omistajuudesta, jota edustaa finanssimaailman rahastot ja korporaatiot sekä myös meidän kotimaiset eläkeyhtiöt. Niitä johtaa aivan kuten kotoisia pörssiyhtiöitä verokirjamiehet, joilla ei ole euroakaan pelissä! Täysin vailla vastuuta voidaan tehdä ihan mitä vain päätöksiä että bonareita tulee. Jos menee pieleen tulee pari milliä erorahaa ja jos ei niin stay bonukset ym. bonarit 5 millii! Nämä verokirjamiehet tekevät päätökset yhtiökokouksissa. Omalla rahalla sijoittavat saavat pullaa ja kahvia ja toki tuntea tappiot nahoissaan jos verokirjamiehillä menee hiukan pieleen ;)

Mitä tulee politiikkoihin niin he kuuluvat tähän samaan verokirjamiesten ja naisten joukkoon, jonka vastuu rajoittuu oman asuntolainan hoitaiseen ja siinä kaikki!

Tässä käy kuin Rooman valtakunnalle, kaatuu irstaillessa koko p....!

Susanna Kaukinen

Kyllä tässä on pääomallakin sormensa pelissä, mutta on totta että vastuullisiakin omistajia löytyy. Kyllä siellä on ison pääoman €urot näiden Kokoomuksen kuprujen takana.

Käyttäjän OpoTiainen kuva
Jarmo Tiainen

Niin ja samaa verokirjaporukkaa istuu niin Etelärannassa kuin Hakaniemessäkin. Ei euroakaan pelissä, liksat taivaissa ja vastuut kankkulan kaivossa! Hauskana esimerkkinä Herra Rinne, joka aikoo kaataa tupon. Mitä törkeemmin rähiset sen tukevammin pallillas istut. Hyvä jätkä, näillä mennään :)

Susanna Kaukinen

Epäilemättä mätiä omenia on siellä täällä, mutta Kokoomuksella taitaa olla koko kori.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Susanna Kaukisella on ns. sana hallussa ja kirjoittaa useinmiten asiaa. Ihailen tätä ja propsit hänen blogeilleen!

Susanna Kaukinen

Kiitos Timo, parhaani yritän! :-)

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Jos eduskunta toteuttaisi kansalaisten tahtoa, ei tätä hallitusta olisi koskaan muodostettu. Vähintä nykytilanteessa olisi, että se hajoaa. Uudet vaalitkin olisi positiivinen asia, jos kansalaiset nyt kykenisinivät erottamaan nämä edellisvaalien valehtelijat.

Jokaisessa hallituspuolueessa on ihmisiä, jotka ennen vaaleja olivat tukipaketteja vastaan ja ovat nykyhallituksessa äänestäneet niiden puolesta. Eniten äänestäjiään puolueena pettivät demarit, krisut ja vassarit. Yksilöitä samasta petoksesta löytyy kokoomuksesta, vihreistä ja rkp:stäkin.

Käytännössä Suomessa on siis koottu hallitus törkeimmistä vaalivalehtelijoista.

On turhaa puhua, että täytyy tehdä kompromisseja, koska tuki, takauspaketeissa ja EVM:ssä on kyse massiivisista tulonsiirroista POIS Suomesta. Siis ei suomalaisten hyväksi!

Susanna Kaukinen

Joo, mä äänestin Vassareiden €U-vastaista linjaa. Mitä sain? Kokoomusjohtoista eurosentristä valehtelua.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Nyt on vaikea ymmärtää. Kataisessa äänestäjät ovat saaneet mitä ovat tilanneet. Sellaista se demokratiassa on. Saa juuri sellaiset johtajat jotka enemmistö tilaa ja ansaitsee. Ei kenellekään varmasti ole epäselvää mitä Kokoomusta äänestämällä saa. Katainen on onnistunut. Siksi en äänestä Kokoomusta, enkä Keskustaa, enkä demareita, enkä vasureita, enkä ruotsalaisia, enkä kristillisiä... Ja vihoviimeinen puolue, jota äänestäisin on persut.

Susanna Kaukinen

Valtaosa ihmisistä luottaa näihin ehdokkaisiin edes jonkin matkaa. On aika syvältä kun valehdellaan suoraan päin naamaa. Kyllä tää kupru maksoi ääniä puolueelle.

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Uimonen näköjään tykkää siitä ,että kansalaisia kusetetaan. Sehän on Vihreiden peruspolitiikkaa.

Susanna Kaukinen

On kyllä hyvin erikoinen näkemys Vihreiden suunnalta, tämä.

Olli Polli

Omituista on erot kahden maan finansseista ymmärtävien instituuttien mielipiteistä kilpailukyvystä. Kataisen hallituksen mielipidettä voi peilata aloituksestani löytyvään IFO-instituutin käppyrään (kuva 10 eli viimeinen)

"(Kuva10) Näyttää todellisen efektiivisen vaihtokurssin eri maiden välillä suhteutettuna BKTllä.

Valuvika, joka loi pohjan koko kaaokselle. Lainoituksen helppous ja „jatkuvan nousun tie“ loi mielikuvan rajattomuudesta. Kuitenkin (Kuva10) näyttää todellisen efektiivisen vaihtokurssin eri maiden välillä suhteutettuna BKTllä. Käppyrät alkavat vuodesta -95 jatkuen Lehman-konkurssin kautta tulevaisuuteen. Goldman Sachs on tehnyt arvion mihin hintojen pitää pudota, kunnes kriisimaat saavuttavat taas kilpailukykynsä. Tämä arvio on esitetty katkoviivalla.

Tämä korjausliikkeen syvyys, vielä alkuasetelmaakin syvemmälle, johtuu lisäveloista, jotka maat ovat tehneet. Espanjan ja Portugalin on sukellettava syvimmälle, kun Kreikka taas on noussut, jopa keskellä kriisiä. Tämä johtuu kriisin aikana nousseiden hintojen ja palkkojen. Noususta esimerkkinä 25% korotus virkamiehille, keskellä kriisiä. (tästä voimme kiittää Papandreoun „on meillä rahaa!“ lupauksia).

Listalta löytyy myös Ranska, joka on huolestuttavaa. Irlanti on todellisuudessa laskenut kulujaan ja lisää lasku ei ole sietämätön.

Käppyröistä näkee myös hienosti Saksan sisäisen devalvaation ja sen vaikutuksen tämän päivän tilanteeseen. Kun muut joutuvat laskemaan, tulisi Saksan nostaa hintojaan ja palkkojaan.

(miten on Suomen laita?) Tämä Saksalle odotetusta noususta riippuu muiden maiden kilpailukyvyn tavoittelun onnistuminen.

Taloudellisesti on yhdentekevää millä tasolla kukin liikkuu, koska Eurolla on kelluva kurssi ulospäin, jos kaikki devalvoivat tai revalvoivat se ei vaikuta mihinkään. Jännitys on alueemme sisällä.

Jos taas kriisimaiden sisäinen devalvaatio halutaan välttää on Saksan nostettava tasoaan 5,5% kymmenenvuoden tasolla.

Irlanti aloitti laskunsa kohti keskiarvoa jo ennen Lehman kriisiä ja oli ongelmiensa kanssa yksin ennen suuria pelastuspaketteja. Lehman kriisin jälkeen kaikki muut tulivat perässä yhtäaikaa. Irlannin „hevoskuuria“ välttääkseen kriisimaat ottivat EKPn painokoneet käyttöön.

Tämä „painoralli“ ei ollut muuta kuin „särkylääke“ syövän kipujen poistamiseen."

Kenties olisi ollut syytä kierrättää etelän apupaketit meidän palkkojen kautta, ns. "euro-shekki" avun kohdemaahan, eikä antaa suoraan pankeille.
Shekillä olisi kitannut Jorgoksen tislaamaa Ziburoa viikon päivät tai syönyt juustoa Pisan tornin vieressä. Sama kai se olisi lopulta ollut, kun lopuksi voittaa aina pankki!

Edit: linkki tohon aloitukseen jäi kyydistä: http://juhahamalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/145...

Jari Vuorinen

Tästä kirjoituksesta saa sen kuvan,että Katainen olisi Suomen talouden pikku Hitleri.

Olisko Urpilaisesta sitten Mengelen virkaan.

Susanna Kaukinen

Göbbels mulle lähinnä tulee tuosta Kataisesta mieleen. Sen kokosia valheita, että ihan menee esikuvan neuvojen mukaan.

Jari Vuorinen

Hitlerillähän oli toimiva ja tehokas propagandakoneisto,jonka valheet tekivät rumaa jälkeä.

Kataisella 11 avustajaa ja jälki on sen mukaista.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #125

Tilanne todella on se, että kansa pidetään pimennossa siitä mitä todellisuudessa tapahtuu. Tällä touhulla on aina ollut kansan kannalta karmaisevat seuraukset. Niin on nytkin.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Ihan aikuisten oikeasti, Katainen tekee mitä Katainen tekee, mutta tuo toiminta ei olisi mahdollista ilman demareita, vassareita, vihreitä, kridejä tai varsinkaan ilman RKP:tä.

Katainen ja kokoomus ei voisi tehdä mitä se tekee, jos muut hallituspuolueet eivät sitä siunaisi.

Susanna Kaukinen

Se on varmasti ihan totta, mutta nyt jäi Jyrki ja Jan Vapaavuori rysän päältä kiinni kädet kyynerpäitä myöden valheiden hunajakupissa.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #84

Toivotaan että muut hallituspuolueet reagoivat asiaan. Jos eivät reagoi, rikos on yhteinen.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #85

Koko maa on tästä nyt ihan hiljaa. Jokainen jako on tässä tilanteessa arvokas, jotta me saisimme tämän niin viraaliksi, että joltain pettää pokka ja uutisoi asian!

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Hienoa Susanna, että uskallat sanoa asiat niin kuin ovat. Ja melkoilla poverilla.

Kokoomuslaiset miehet on solutettu lähes jokaiselle - sekä median että muiden julkisten johtopaikkojen virkoihin - joten jälkikin on sen mukaista.

Koko porukka pitäisi vaihtaa.

Susanna Kaukinen

Olen aina ollut patologinen totuudenpuhuja ja en tällaista valehtelua jätä levittämättä jokaisen korviin, joka vain vähänkin kuuntelee.

Koetin saada tämän leviämään myös melkein kymmeneen lehteen, mutta kukaan ei uutisoi, vaikka kyse on YLE:n dokumentista. Tässä pisteessä ollaan valtamedian kanssa.

Itseasiassa olen sitä kaiken aikaa jännittänyt, että poistetaanko tämä blogi täältäkin.

Käyttäjän demoni kuva
Liisa Polameri

Samaa patologista vikaa...

Tuskin blogia poistetaan, kun asia tuli jo selvästi esiin eilen siinä MOT ohjelmassa.

Susanna Kaukinen

Se voi olla. Monta muuta blogia on kuitenkin täältäkin poistettu, joten kannattaa ottaa varmuuskopioita kyllä kirjoituksistaan ja keskusteluistaan, koska hommassa on perävalotakuu.

Sulla on hyvä vika. :-)

Käyttäjän Mikihoijer kuva
Miki Höijer

Pöh! Ihmeellistä, että yksi vasemmistolaisimmista hallituksista tekee vasemmistopolitiikkaa. Kilpailukyky on yksi asia, mistä fiksut ja vasemmisto voi olla samaa mieltä, mutta silti ultravasemmalta kuuluu kitinää.

Susanna Kaukinen

Älytöntä puhetta, oikeistohallitus, oikeistopääministeri, oikeiston valheelliset käppyrät.

Kitinä kuuluu vaan siitä vasemmistosta, joka ei ole hallituksessa. Muulta vasemmistolta on turvat pitkälti tukittu.

Asko Mertanen

Kikkare-kokkareet ovat päähallitus eli pääministeripuolue,
jos niiden touhuilla ei olisi muka ratkaisevaa vaikutusta asioihin,olisivathan he harvinaisen epäpätevää sakkia,vai kuinka? :D

Vaikka kuinka yrittää asiaa vääntää ja kääntää kokkare-puolue on puolirikollinen järjestö joka on koko Yhteiskunnan syöpä.

Joskus kauan sitten kokoomus oli sentään oikeasti edes yrittäjän asialla,
nyt pelaa vain rosvojen pussiin.

Susanna Kaukinen

Sehän tässä on niin surullista, että monet ihan kunnolliset ja hyvää tahtovat ihmiset äänestävät Kokoomusta n.s. vanhasta muistista, eli kuvittelevat, että puolue ajaa heidän arvojensa mukaista politiikkaa.

Tositilanne kuitenkin on, että monet n.s. kansallista kokoomusta äänestävät ihmiset äänestävät aivan suoraan omaa etuaan ja kansakunnan etua vastaan.

Kokoomus on jättänyt Suomen asian, Kokoomus on jättänyt yrittäjien asian. Kokoomus ajaa enää suurpääoman asiaa - omaa asiaansa. Kansan asia ei Kokoomukselle merkitse mitään. Valhe valheen perään, se on Kokoomuksen nykyinen asia.

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Ei Kataisen tarvitse erota, eikä häntä keretä erotta, sillä Jykä lähtee eurooppaan isommille pallille ja jättää ongelmat muille!

Susanna Kaukinen

Sinnehän se rötösherra haluaa, mutta nähtäväksi jää, pääseekö. Se on kyllä jännä miten tällaset kaverit saa tehdä ihan mitä vaan ja mitään ei tutkita - ihan noita edellisiäkin temppuja kun muistelee, kuten tämä Himanen.

Piku Koo

Sanos muuta. Ja kun ura päivänpolitiikassa alkaa niinkin sekoboltsimaisissa ja pikkaraisen sisäpiirin keskinäisissä kähmintäkaupoissa kuin vain Pohjois-Savon Kokoomus ry:n "kokouksissa" tapahtui, niin ei siitä muuta voi seuratakaan. Syväopittu mitä opittu nuorena, eikä aikuisena hevillä muutu.

Susanna Kaukinen Vastaus kommenttiin #116

Pahasti se siltä näyttää, että tämän kaverin kohdalla ei virheistä ole opittu. Toisiltahan se onnistuu, toiset taas sitten jatkavat samojen virheiden toistamista mitään oppimatta.

Antti Ikonen

Miten tuollasiat edes voi laittaa pääministeriksi jos elämä pyörii kehä 3 sisäpuolelle. Suomessa muualla tuskin on mitään elämää. Jos kaikkiaan koko "muu suomi" menis lakkoon niin siinäpå olisi käteisellä ihmettelemistä. Linnaan joutasi koko ukko.

Susanna Kaukinen

On hirvittävä tilanne, että meillä on tällaisia ihmisiä kansakunnan johdossa.

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Tästä kohtuullisen hyviä vertailuja arkipäivän kuluista ja ostovoimasta eri maissa. Lähteenä kansalaisraportointi NUMBEO.COM :ista.

Suomi asettuu EU:ssa ostovoimassa viidenneksi Saksan, Luxemburgin, Ruotsin ja Tanskan jälkeen.
Ruoan hinta on meillä viidenneksi kalleinta Luxemburgin, Irlannin, Ruotsin ja Tanskan jälkeen.
Vuokrat ovat kuudenneksi korkeimmat Luxemburgin, IsoBritannian, Alankomaiden, Tanskan ja Irlannin jälkeen.
Kuluttajahinnat ovat viidenneksi korkeimmat Luxemburgin, Tanskan, Irlannin ja Ruotsin jälkeen.

Ostovoima SUHTEESSA ruokaan, vuokraan ja kuluttajahintoihin on 11. korkein. Eteen lipsahtaa Luxemburg, Saksa, Ruotsi, Tsekit, Puola, Tanska, Alankomaat, Malta, Espanja ja IsoBritannia....

Käyttäjän eskook kuva
Esko Mäkinen

Löydän yhden hyvän puolen Kataisen, Räsäsen ja muiden arveluttavien poliitikkojen tekemisistä: Kohta on kansan kiukku niin syvää, että kapinahenki nousee yli puoluerajojen. Tarvitaan revoluutio, ettei mee mönkään evoluutio.

Susanna Kaukinen

Moikka Esko, kyllähän tässä ihan tietoisesti heitetään vettä jengin kiukaalle. Se on ihan selvä, ettei me saada Jyrkiä pois vallan kahvasta, koska koko valtamedia pitää tästä aiheessa radiohiljaisuutta, mutta se ei estä meitä kertomasta toisillemme, että taas näin.

Aika ohuessa on legitimiteetti ja minä ainakin käytän jokaisen tilaisuuden sen jäljellä olevan raunion purkamiseen, koska me todella tarvitsemme mahdollisuuden lopettaa tämän menneen maailman syöksykierteen, jossa ihmisille eikä ympäristölle ole tilaa, kun tämä helvetinkone syö kaiken minkä eteensä saa.

Käyttäjän ViiviPartanen kuva
Viivi Partanen

Hyvä että propaganda tuodaan julki! Yleensäkin mielenkiintoinen keskustelu ketju, jossa erityisesti Söyring, Holthoer ja Isosaari toivot mielenkiintoisia näkemyksiä tuoden jotain itselleni uutta.

Susanna Kaukinen

Kiitos kommentista, Viivi!

Olen itse saanut aika paljon kommentteja siitä että tää mun kyseinen blogi on propagandaa, mutta näen kuitenkin niin, että Kataisen ja Vapaavuoren touhut oli niin ala-arvoisia, että oli käytettävä kaikki verbaalisia keinoja tämän asian saattamiseksi mahdollisimman monen ihmisen tietoisuuteen.

Toimituksen poiminnat